Lipunmyynti:
LIPPUPALVELU puh. 0600 10 800, ryhmät : Ahaa Teatteri puh 03 222 4870 KLO 9 - 15.30
Lipunmyynti alkaa: 20/10/2009
Tapahtuma:
Unenomainen päiväkirjakertomus Juliasta, jonka vie mukanaan mielikuvien meri. Näytelmä kertoo nuoren tytön anoreksian kehittymisestä: paineista ja odotuksista koulussa sekä ajatuksista omasta kehostaan. " On vaan rakastettava itseään vähän enemmän ja vähän vähemmän, että voi elää. Vaikka mä menisin meren pohjaan, mä olen aina minä. Ainoa mitä mä pelkään, olen minä." Ihana meri kuvaa kauniilla tavalla nuoren ihmisen minäkuvan epätodellisuutta, pyrkimystä oman kehon hallintaan ja pyrkimystä täydellisyyteen. Aina taustalla ei tarvitse olla rikkinäinen perhe tai hylätyksi tuleminen. Jo pelkkä täydellisyyden tavoittelu voi johtaa mielen sairastumiseen. Koska nuorten syömishäiriöt ovat lähivuosikymmeninä lisääntyneet, aihe koskettaa nuoria ja aikuisia laaja-alaisesti. Kauneus- ja muoti-ihanteet nuorten ihmisten maailmassa määrittelevät statuksen kaveripiirissä. Ihanan meren maailmassa halutaan näyttää hyvältä ja olla laihoja.
Suos. yli 13 v. kaikille nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville
ESITYKSEN KESTO 85 min.
Toteutetaan yhteistyössä Tutkivan teatterityön keskuksen/Tampereen Yliopisto ja Ahaa Teatterin kanssa.
Esitykset Ahaa Teatterissa
SYKSY 2010
ke 3.11. klo 13 ja 18, esityksen jälkeen keskustelutilaisuus
to 4.11. klo 10 ja 19
pe 5.11. klo 10 ja 19
Liput 15 €/ 12 € ryhmät yli 10 hlöä.
Dramatisointi Kira Poutanen, Henna Tanskanen ja Mika Lehtinen
Ohjaus Mika Lehtinen
Lavastus, video- ja valosuunnittelu Teemu Määttänen
Äänisuunnittelu Antti Mäkelä
Esitystekniikka Antti Kauppi
Tuotanto Tutkivan teatterityön keskus ja Ahaa Teatteri
Näyttelijä Henna Tanskanen
| Kommentit |
|---|
Hieno ja
Kirjautumaton Käyttäjä
Kannattaa käydä katsomassa
Kirjautumaton Käyttäjä
|
Tapahtumakalenteriin voit jättää tiedot erilaisista tapahtumista ilmaiseksi. Tapahtumatietoja pääset jättämään henkilökohtaisten tunnuksien avulla. Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, rekisteröitymislinkin löydät verkkosivujen vasemmasta alalaidasta. Ohjeet rekisteröitymiseen löydät täältä.
Kun olet kirjautunut sisään sivustolle, tapahtumakalenterin alle ilmestyy oranssi Luo uusi tapahtuma –linkki. Tätä painamalla pääset jättämään tapahtumatiedot. Ohjeet tapahtumakaavion täyttämiseen löydät täältä.
Tapahtumajärjestäjä on vastuussa tapahtumakalenteriin ilmoittamistaan tapahtumatiedoista.
Tapahtumakalenterin tapahtumatietoja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.
Ongelmatilanteissa ota yhteyttä webmaster@lehtiyhtyma.fi
Mihin haluaisit lentää Tampere-Pirkkalasta – Vastaa ja voita
Mitkä Tampere-Pirkkalan lentokohteista ovat sinulle tärkeimpiä? Kumpi vaikuttaa enemmän matkan valintaan: hinta vai aikataulut? Vastaa kyselyyn ja voita! Lue lisää »
Ahven kelpaa kalan syönnin opetteluun
Kalabiologi, kalaharrastaja Kari Nyberg harmittelee, ettei merestä nouse enää ahventa entiseen malliin.Nyberg työskentelee Helsingin Yliopistolla tutkijana, mutta myös vapaa-aika kuluu helposti kalojen parissa. Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön ... Lue lisää »
ITSE TEOSSA – taiteilijat liikkeellä!
PIIRUSTUS – JA MAALAUSTAPAHTUMA TAMPEREEN KESKUSTASSA 28.8. – 9.9.2010 Lue lisää »
Taidekuva t-paitaan tai taidetta vuokralle?
Silitysraudat ja stringit otetaan esiin Galleria Rongan Art for lease -tapahtumassa 19.-24. kesäkuuta, kun galleriassa on esillä seitsemän kuvataitelijan teoksia. • Kristiina Alatalo • Carita Berg • Tina Jokitalo • Kirsi Länsitie • Kanerva Niemelä... Lue lisää »
Jakobin Sirkus yhteistyöhön Särkänniemen Elämyspuiston kanssa
Tamperelainen nykysirkus, Jakobin Sirkus aloittaa yhteistyön Särkänniemen Elämyspuiston kanssa kesäkuun alussa. Lue lisää »