Tampereen kouluihin kasvispäivä joka viikko

03.02.2010 8:05

Petteri Mäkinen

Amurin koulun 8-luokkalaisille Pauliina Majasaarelle, Julia Silvennoiselle, Ksenia Kokkoselle ja Gabriela Kososelle maistuu pasta ja jauhelihakastike. Kasvispäiväkin heidän mukaansa ruokalistalle mahtuisi. Varsinkin kasvispihvit maistuisivat.
Amurin koulun 8-luokkalaisille Pauliina Majasaarelle, Julia Silvennoiselle, Ksenia Kokkoselle ja Gabriela Kososelle maistuu pasta ja jauhelihakastike. Kasvispäiväkin heidän mukaansa ruokalistalle mahtuisi. Varsinkin kasvispihvit maistuisivat.

Viikottaisen kasvispäivän ilmestymiseen koulujen ruokalistoille jo ensi vuonna ei näyttäisi olevan estettä, sillä Tampereen ateria lupaa tehdä kasvisruuan samalla hinnalla.

Tampereen kouluihin ja päiväkoteihin on tulossa viikottainen kasvisruokapäivä.

Asia on tarkoitus selvittää lähikuukausina, jotta kasvispäivä saataisiin ruokalistoille jo ensi vuonna.

Kaupungin perusopetuksen ja päivähoidon johtajat Hannu Suoniemi ja Leena Viitasaari pitävät ideaa periaatteessa hyvänä.

– Koulujen ja päiväkotien tavoitteena on kasvattaa lapsia terveellisiin ravintotottumuksiin, elämäntapoihin ja eettisesti kestäviin arvoihin.

Kaupunginhallitus käsitteli maanantaina viikottaisen kasvispäivän saamisesta tehtyä valtustoaloitetta. Kaupungihallitus esittää valtuustolle, että kasvisaterioiden lisäämistä koulujen ja päiväkotien ruokalistoille aletaan valmistella.

Kouluruokailua säätelevissä valtion ravitsemusneuvottelukunnan ohjeissa ei ole estettä viikottaiselle kasvispäivälle. Kasvispäivästä pitäisi sopia Tampereen kaupungin ja kouluruuat tuottavan Tampereen aterian vuoden 2011 sopimusneuvotteluissa.

Tampereen aterian tuotantopäällikkö Tuija Silván uskoo, etteivät kustannukset nouse kynnyskysymykseksi.

– Asiaa on jo jonkin verran selvitettykin. Muutos pystytään toteuttamaan kustannusneutraalisti eli hintaa ei sen takia tarvitse nostaa.

Nyt listalla vain pinaattilättyjä ja -soppaa

Tarkempaa selvitystä vaativat vielä kasvispäivän vaikutus lasten ja nuorten ravitsemustarpeen täyttymiseen ja raaka-aineiden saaminen. Myös oppilaiden ja vanhempien mielipidettä aiotaan kysyä.

Kiertävässä kuuden viikon ruokalistassa on tällä hetkellä kaksi kasvispäivää ja kaksi puuropäivää. Listan kasvisruuat ovat pinaattikeitto ja pinaatti- tai porkkanaohukaiset. Tampereen lukioissa kasvisvaihtoehto on tarjolla joka päivä.

– Lukioissa ruuasta riippuen 5–20 prosenttia ottaa kasvisruokaa. Keittojen menekki on pienempi, mutta esimerkiksi taas kasvispihvien suurempi, kertoo Silván.

Päiväkodeissa ja peruskouluissa kasvisruuan on saanut tähän mennessä esimerkiksi terveydellisistä tai uskonnollisista syistä. Tällöin kasvisruokaa pitää sitoutua syömään joka päivä.

Kasvisruoka pelastaa maailman?

Tampereen ateria aikoo selvittää myös muita vaihtoehtoja kasvisruuan lisäämiselle kuin viikottaisen kasvispäivän.

Viikottaista kasvispäivää on perusteltu myös ympäristövaikutuksella. Eläinperäisen ruuan, kuten lihan ja meijerituotteiden, ilmastovaikutukset ovat merkittävästi suuremmat kuin kasvituotteiden.

– Lihaa sisältävän aterian tuottamiseen tarvitaan vähintään 2–6 kertaa enemmän energiaa kuin kasvisaterian tuottamiseen. Elintervike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että maailman lihantuotanto tuottaa noin 18 prosenttia kaikista kasvihuonepäästöistä, perustelee valtuustoaloitteen jättänyt Joonas Lepistö (sd).

– Viikottainen kasvisruokapäivä kouluissa ja päiväkodeissa kannustaisi lapsia ja nuoria omaksumaan ilmaston ja terveyden kannalta hyviä ruokailutottumuksia, puoltaa Tampereen kaupungin ympäristöpäällikkö Kaisu Anttonen.

Vuonna 2007 suomalaiset söivät lihaa 76 kiloa henkeä kohti. Sen sijaan kasvisten syöminen on Suomessa selvästi päivätavoitetta alhaisempaa.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Tasa-arvon takia kysyn, koska kouluihin tulee lihapäivä?

03/02/2010 9:57 am, Lihansyöjä

Idea on ihan harkinnan arvoinen, mutta mielestäni asiaa ei ole pohdittu ihan jokaiselta kannalta. Itseäni mietityttää miten jaksan päivän, jos lounas on kasvisruokaa. Urheilen tavoitteellisesti ja treenejä on joka päivä, joten on tärkeää syödä paljon. Kasviksista ei saa pahemmin esimerkiksi proteiineja, jotka ovat todella tärkeitä kasvun, kehityksen ja palautumisen kannalta.

Suurin osa nuorista on täysin normaalipainoisia ja heillä on ennemminkin ongelmana saada tarpeeksi energiaa kasvaakseen. Kasvaville nuorille ei ole terveellistä syödä pelkkiä kasviksia. Jos halutaan parantaa ruoan terveellisyyttä, tulisi annoksiin lisätä reilusti lihaa, jota nyt ei ole todellakaan riittävästi.

Mielestäni ruokaa ei tulisi myöskään valmistaa kevyt tuotteista. Jos ruoka olisi sopivan rasvaista ja täytävää, ei nuorille tulisi tarvetta poiketa koulun jälkeen nälissään Mäkkäriin. Kasvava nuori tarvitsee 3000kcl/päivä ja tosissaan urheileva 4000kcl/päivä. Kasvikset ovat hyvä osa lautasmallia, mutta salaatilla on aika vaikea saada 4000kcl kasaan päivässä. Ruoka on jo nyt liian kevyttä. Nälkä on jo tunnin päästä syömisestä, vaikka olisi syönyt kunnolla.

03/02/2010 3:07 pm, lukiolainen

Ei hemmetti tätä ihmisten tietämättömyyttä. Kasvisruoka ≠ pelkkiä kasviksia tai varsinkaan pelkkää salaattia. Ammattiurheilijakin pärjäisi hyvin pelkällä vegaaniravinnolla, jos se vain on hyvin koostettu.

05/02/2010 10:34 am, vege

Soijassa on kaksi kertaa enemmän proteiinia kuin jauhelihassa. Soijan painosta 52g on puhdasta protskua. Eri asia olisikin jos porkkanoita ja salaattia vain syötäisiin. Monipuolisesti papuja, linssejä, pähkinöitä ja soijaa, täysjyvätuotteita + muita palkokasveja niin proteiini on jo ihanteellista.

05/02/2010 11:33 am, SomeOne11

Siihen lisäksi kun suurin osa juo vielä maitoa/käyttää maitotuotteita ja syö munia niin ei ole valittamista yhtään. Minä urheilen ja saan proteiinia ihan tarpeeksi, samoin monet muut _vegaani_urheilijat. Koulussa syötäisiin sentään vain _yksi_ ateria kasvissapuskaa ja siihen noita eläintuotteita (mitä vegaani ei edes käytä) päälle vielä.

05/02/2010 11:35 am, SomeOne11

Pärjääkö kasvuikäinen nuori iltaan saakka pelkällä kavisravinnolla? Ihmettelen koko kysymystä.

Nimenomaan kasvisravinnolla ihmiset - kaikenikäiset pärjäävät. Ensinnäkin ihminen luotiin alunperin kasvissyöjäksi!!! Liha sallittiin vain väliaikaiseksi ravinnoksi.
Koulun keittäjien ja varmaan päättäjienkin pitäisi ostaa KUNNON KASVISKEITTOKIRJAT, niin he huomaisivat ettei kasvisravinto ole pelkkää salaatinlehteä ja porkkanaa.

Kasvisravinto oikein tehtynä v ä r i e n vuoksi on i l o s i l-
m ä l l e ja r a v i t s e v u u t e n s a vuoksi t e r v e y s-
r u i s k e k e h o l l e ja m i e l e l l e. Kasviksissa, juureksissa, hedelmissä, soijassa, pavuissa, kokojyväviljassa on kaikki tarvitsemamme vitamiinit, hivenaineet, hiilihydraatit ja proteiinit ja oikeissa suhteissa. Jo viisas Vogel kirjoitti että jopa B12-vitamiinia saa persiljasta eli kasvikunnasta. Maitotuotteita käyttää ken haluaa ja pystyy. Mitä vähemmän ruoka-aineita käsitellään - kuumennetaan ym.- sitä paremmin ravintoaineet niissä säilyvät. Kasvisravintoa on hyvä syödä tuoreena eli raakaravintona ja osa kokattuna. Kasvisruoka ei ole yhtään työläämpi valmistaa kuin muukaan. Onneksi nyt on alettu yhä enemmän puhua kasviravinnon puolesta.
Koululaisille voisi antaa j o k a aterian alussa purekeltavaksi raa'an porkkanan. Siitä saa esim A-vitamiinia ja kovana vahvistaa hampaita!!!!

Mietipä haluatko antaa/syödä m a h a n t ä y t e t t ä vai r a-
v i n t o a. Harmaa löntti kuollutta elukkaa ei ravitse. Siinä on kaikenmaailman kuona-aineita. Myöskään pastat, hampurilaiset, pizzat ym. v a l k o i s e s t a j a u h o s t a valmistetut e i v ä t r a v i t s e, koska niistä on poistettu kaikki ravistevat osat. Ihmettelen, kuinka ihmiset pärjäävät näillä ruoka-aineilla. Juuri nämä ruuat sairastuttavat ihmiset. Siksi koululaiset - ja muutkin ihmiset - käyvät karkkikaupoissa. Sieltä saavat kolmatta myrkkyä kehoonsa v a l k o i s t a s o k e r i a.

Jo v a n h e m p i e n pitäisi kotona opettaa lapset syömään terveellistä kasvisruokaa. Ruoka-aineet ja ruokailutavat opitaan nimeomaan kotona.

Rohkeasti kokeilemaan erilaisia huokuttelevia kasviksia, hedelmiä jne. Kokeilevathan suomalaiset ulkomaillakin kaiken näköisiä iljettäviä matelijoita, kuoriaisia. Kotimaassa kokeillaan erilaisia "hömppäruokia", joista ei ravintoa.

Kasvisöljyä sutilla leivälle mieluummin kuin epämääräistä kevytlevitettä, joista valmistjatkaan eivät oikein tiedä mitä ne sisältävät.

06/02/2010 2:16 pm, kasvisravinnolla pärjännyt

Vihervasemmiston fasistinen maailmankatsomus saa jälleen yhden uuden sulan veriseen hattuunsa.

06/02/2010 4:13 pm, Peku

Nimimerkiltä Kasvisravinnolla pärjännyt tiedustelisin, mihin perustuu oletuksesi/väittämäsi, että ihminen on luotu kasvisyöjäksi.

Jos ihminen olisi satojentuhansien vuosien kehityksensä aikana toiminut yhtä idealistisesti kuin nykyiset vain-vain-kasviksia vaativat ravintofasistit, niin tuskinpa olisi ihmiskunta nykyisenkaltaiseksi kehittynyt. Näin on helppo väittää, vaikkei ihan kaikkia Darwinin kirjoituksia ihan kirjaimellisesti ottaisikaan.

09/02/2010 9:03 am, Jokkeri

Jokkerillle
Käsitykseni kasvissyöjästä perustuu Raamattuun. Jumala loi ihmisen. Paratiisissa ei ollut kuolemaa, joten ei siellä syöty lihaa. Siellä oli kaikkia kasvissyöjän herkkuja.

09/02/2010 6:26 pm, Kasvisravinnolla pärjännyt

Eikös sieltä mainitsemastasi kirjasta ja juuri samaisesta kohdasta ole luettavissa, että omenoiden syömisellä on myös kielteisiä vaikutuksia...

09/02/2010 9:23 pm, Pentti-setä

Jokkerille
Jos ihmset olisivat pitäytyneet kasvisravintoon,niin he olisivat nykyään paljon älykkäämpiä ja terveempiä.

Pentti-sedälle
niin valitettavasti siinä tapauksessa oli, koska he söivät sitä minkä Jumala oli kieltänyt.
Kasvisravinnolla pärjännyt

10/02/2010 5:38 pm, Kasvisravinnolla pärjännyt

Hui, kasvisruokapäivä kouluihin! Miten meidän kasvavat lapsukaiset jaksaa mitenkään sen kolme-neljä tuntia ennen kotiin pääsyä pelkällä KASVISRUUALLA!?

Yleisesti pitäisi itse kunkin ensiksi päivittää käsityksensä kasvisruuasta, joka ei todellakaan ole pelkkä herne-maissi-paprika sekoitus, ennen kuin aletaan teilaamaan varsin järkevää ideaa!

Mikäs päivä se sitten on useimmissa kouluissa kun ruokana on pinaattilettuja?? Tai puuroa?

Ja älkää viittsikö Jumalaa sekoittaa tähän asiaan. Onhan se totta, että ennen kuin ihminen niitä työkaluja ja aseita oppi käyttämään oli hän kasvinsyöjä. Ilmeisesti ihmisen kehitys älykkyyden osalta pystyi lisääntymään kun hän alkoi syödä lihaa, mutta enpähän satavarma tuosta asiasta ole.

11/02/2010 12:32 pm, Jarlai

"Ammattiurheilijakin pärjäisi hyvin pelkällä vegaaniravinnolla, jos se vain on hyvin koostettu."

Mutta tuleeko se kouluruokailussa olemaan hyvin koostettua? Jos tehdään kunnollista kasvisruokaa, niin hinta karkaa käsistä. Kyllä 30-kiloisten kasvissyöjätyttöjen on helppo puhua ja leikkiä idealistia. Kärsijöitä ovat sitten kasvuikäiset pojat.

11/02/2010 8:37 pm, Voi voi

"Jos ihmset olisivat pitäytyneet kasvisravintoon,niin he olisivat nykyään paljon älykkäämpiä ja terveempiä."

Niin paksu väite, että siihen tuskin löytyy mitään perusteluja. Kysynpä silti: voisitko ystävällisesti perustella tämän väitteen?

Jos ihmisen ei kuuluisi syödä lihaa, sairastuisi lihaa syönyt ihminen eikä hänen elimistönsä pystyisi pilkkomaan syötyä ruokaa tarvittavalla tavalla. Uskallan väittää, että ihmisen elimistö pystyy käyttämään lihaa ravintonaan. Lihansyönti, siinä kuin kasvistenkin syönti, on ihmiselle normaalia ja luontaista toimintaa.

12/02/2010 2:15 pm, Utelias

Ajatelkaapa myös hieman niitä ihmisiä joilla on psykiatrisia ongelmia eli anoreksia nervosa. Tälläisen käytöksen pakko kannustus ei ole todellakaan järkevää.

Anoreksia oireet verhoutuvat usein pakonomaisena kasvisravintona ja edelleen sen supistamisena vegaaniseksi.

Kasvispäivä pakosta tulisi luopua.

04/03/2010 8:20 pm, Terveys

Meiltä on mennyt ruokatottumukset aivan männikköön. Lihaa ihminen tarvitsee vain annoksen viikossa saadakseen kaiken tarpeellisen ravinnon. Jotkut ovat sitä mieltä ettei laisinkaan.

Mitä urheilijan huoleen tulee niin ota selvää mitä tarvitset ja mistä sitä saat. Jo gladiaattorit kasvattivat massaansa kasvisruualla ja olivat aikas isoja normaalin ihmiseen nähden.

Tämä puhe kasvisruokapäivän vaaroista on naurettava. Kasvisruokailun yhtälailla kuin lähituotannon ja luontoa säästävän kasvatuksen täytyisi olla niin normaalia ettei meidän tarvitsisi edes keskustella pakollisesta kasvispäivästä. Automaattisesti kouluruokailu 80prosenttisesti kasvispainotteiseksi niin ei tarvitsisi erikeseen keskustella kasvisruoka- päivästä.
Monesta mielestäni normaalista näkemyksestä ollaan tehty poliittisia asioita ja niitä usein perustellaan väärin poliittisista syistä. Tuomiot ovat liiallisen rajut kun perusteeton perustelu on kumottu.

Miksi kaikille kaupataan koko ajan vitamiineja vaikka syömmekin niin paljon liharuokaa. Onko kulutuksemme ruuan suhteen niin vinksallaan, että tarvitsemme lisävitamiineja koska emme saa tarvittavia vitamiineja liharuuasta.

Nykyisenkaltainen lihantuotanto on hyvin raskasta eläimille, luonnolle ja suurelle osalla maailman ihmisiä. Se, että me voimme paksusti emmekä ole juuri joutuneet mkasamaan tottumuksistamme hintaa ei tarkoita, että tämä olisi millään tavalla järkevää.

06/03/2010 2:09 pm, Joku Jossain

Paikallisuutiset

Saako lasta kurittaa koulussa?

RISTITUULESSAKun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Martat: Tällainen on hyvä keittiö

Keittiöremontin ja rakentamisen suunnittelu lähtee omista tarpeista. Hyvä keittiö on toimiva, käytännöllinen, hyvin valaistu ja viihtyisä. Kodinkoneiden valinnassa huomioitavaa on ennen kaikkea niiden enrgiatehokkuus.Keittiöre... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Nyt saatiin todellinen nimihirviö Stroke Unitin tilalle!

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Stroke Unitina perustettu yksikkö on nyt nimetty Aivoverenkiertohäiriöyksiköksi.Oikeusasiamiehelle tehtyyn kanteluun vastatakseen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on ilmoittanut tällä viikolla oikeusa... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Vaellus Helvetinjärven kansallispuistoon 18.-19.9.2010

Luonto-Liiton Hämeen piiri järjestää vaelluksen nuorille (15-29v) Helvetinjärven kansallispuistoon. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Viikonlopun luontoretki lapsiperheille

Lähde mukaan retkelle Helvetinjärven kansallispuistoon 18.-19.9.2010 Lue lisää »

Rock City

Volumee!

Club Volume tanssittaa Otavalankadulla vanhoissa Pinkin tiloissa torstaista lauantaihin. Tällä viikolla dj-toimintaa harjoittavat muun muassa Riku & Sami sekä Kissanmaan kuningas Kimik. Monsters of Pop -festivaali alkaa to... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Sanna opastaa ja Urho etsii kadonneita

Etsintäkoiria tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän, kun omille teilleen käppäilemään lähteneitä vanhuksia haetaan turvaan.Etsintäkoirille on kysyntää yhä runsaammin, kun väestö vanhenee. Yhä useammin kadonneiksi ilmoitetut –... Lue lisää »

Kulttuuriuutiset

Tampereen Filharmonia sukeltaa Kaivokseen

musiikkiTampere Filharmonia avaa syyskautensa huomenna Tampere-talossa. Syyskauden avajaiskonsertissa teemana on myyttinen Prometheus ja erikoisuutena värien ja valon show. Taiteilija Kaisa Salmi on suunnittelut Skrjabinin Pr... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Pyöräilijät kiertävät Tamperetta lauantaina

Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat järjestää lauantaina jo 15. kerran maastopyöräilytapahtuma Tour de Tampereen. Startti pamahtaa Ratinan stadionilta kello 10, ja ilmoittautumisia otetaan paikan päällä alkaen klo 8.30.Tarjolla on k... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Tamperelainen.fi:n kuvissa eilen haettu näpistelijäkaksikko jäi kiinni Helsingissä

Tamperelaisen nettisivuilla keskiviikkona valvontakamerakuvan avulla haettu näpistelijäkaksikko on jäänyt kiinni.Miehet ovat nyt jäivät Helsingissä kiinni lompakkovarkaudesta. Miesten osuutta Tampereella, Järvenpäässä, Hyvinkä... Lue lisää »

Urheilukumppanit

Näsijärven Kevytveneranking 2010

Näsijärven Kevytveneranking purjehditaan tulevana viikonloppuna Näsijärvellä. Lue lisää »

Paikallisuutiset

Pitkiin jonoihin reagoidaan – Tampere harkitsee vetäytymistä Acutasta

Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tekevät toiminnallisen ja taloudellisen selvityksen Ensiapu Acutan toiminnasta. Sen pohjalta kaupunki päättää ensi keväänä, jatkaako se perusterveydenhuollon päivystystoiminto... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Turtolan Citymarketin remontti valmistui

Perusteellisesti uudistetun Turtolan kauppakeskuksen remontti on valmis. Samalla Turtolan Citymarket täyttää 30 vuotta.Citymarketissa ruokaosasto on saanut 600 neliötä lisäpinta-alaa. Myös kaupan kassa-alue ja kylmäaltaat on u... Lue lisää »

Urheilukumppanit

Ilveksen Heidi Kivelä naisten B-maajoukkueeseen

Naisten liigan maalihai, Ilveksen Heidi Kivelä, on kutsuttu Suomen naisten B-maajoukkueen maaotteluun Lue lisää »

Kolumnit

Juorukello: Olen syyllinen turkulaisten solvaamiseen - Lue todisteet täältä!

Juorukello aamuvirkku tuttava kiikutti tiistaiaamuna kahdeksan jälkeen ovelle tuoretta Iltalehden numeroa. Aktiivisuuden taustalla oli lehdessä julkaistu juttu, jonka mukaan joukko turkulaisia olisi tehnyt tutkintapyynnön kaup... Lue lisää »


Kysymys

Pitäisikö ilkivaltaisesta töhrinnästä antaa kovemmat rangaistukset?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Näin töhrijät suttasivat Pispalan portaissa!

Silminnäkijä todisti, kun röyhkeä töhrijänelikko suttasi Pispalan portaissa lauantai-iltapäivänä vilkkaaseen ulkoiluaikaan. Poliisin mukaan kaupunkia suttaa muutama aktiivinen poikaporukka. Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Kolumnit

Juorukello: Olen syyllinen turkulaisten solvaamiseen - Lue todisteet täältä!

Juorukello aamuvirkku tuttava kiikutti tiistaiaamuna kahdeksan jälkeen ovelle tuoretta Iltalehden numeroa. Aktiivisuuden taustalla oli lehdessä julkaistu juttu, jonka mukaan joukko turkulaisia olisi tehnyt tutkintapyynnön kaup... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish