”Pelastetaan Tampere takaisin asukkaille”
19.01.2010 16:35
Jari Niemelä
LUE MYÖS: Pääkirjoitus: Mieltä osoittamassa
Uusi kansalaisliike haluaa turvata kunnan peruspalvelut. Kirjavaan joukkoon saa tulla kuka vaan, puoluepolitikointia ei aiota harrastaa.
Tampereelle on perustettu uusi kansalaisliike, joka kritisoi voimakkaasti kaupungin rahankäytön suuntaamista.
Lähinnä oppositiovoimista vielä tällä hetkellä koostuva liike järjestää tänään mielen- ilmauksen valtuuston kokouksen kynnyksellä ja aikoo järjestäytyä lähiaikoina julkisessa kokouksessa.
– Emme ole ketään vastaan, vaan kunnallisten palvelujen säilyttämisen puolesta, sanoo Markku Huhtala, eräs Pelastetaan Tampere asukkaille -kansalaisliikkeen kantavista voimista.
Mukaan toimintaan on kutsuttu ihmisiä muun muassa eri poliittisista puolueista, vanhempainyhdistyksistä ja maahanmuuttajista. Liike julistaa olevansa puoluepoliittisesti sitoutumaton ja toivottaa jatkossa mukaan kaikki kynnelle kykenevät. Tai haluavat.
– Emme ole perustamassa yhdistystä tai puoluetta, mutta liikkeessämme voivat toimia myös puolueiden jäsenet, huomauttaa Kyuu Eturautti, Pirkanmaan Piraattien varapuheenjohtaja.
Vähäosaiset kärsivät
Huhtala, Eturautti ja perussuomalaisten Terhi Kiemunki askaroivat alkuviikosta julistavia kylttejä Kissanmaalla Tapiolassa. Kylttien sanomaa viedään tänään valtuutetuille. Kärki halutaan suunnata vallan kahvassa oleville.
– Kuntapalveluja ajetaan alas törkeästi, ja siitä kärsivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat: vanhukset, lapset ja köyhät. Julkista palvelua viedään bisneksen puolelle ihmisten kustannuksella. Tähän haluamme muutosta, sanoo Kiemunki.
– Liike on mahdollisuus niille, jotka ovat saaneet tarpeekseen vaikkapa koulujen lakkautuspuheista, luokkakokojen kasvattamisesta, vanhusten ja vammaisten palvelujen heikentymisestä, veronmaksajien rahojen tuhlaamisesta ja mistä tahansa mielivaltaisesta toiminnasta, jota kaupungin valtaapitävät harjoittavat. Nykyinen piittaamaton ja kansalaisia suorastaan alentava toiminta on saatava loppumaan, muotoilevat Huhtala ja Kiemunki.
Palvelujen tärkeysjärjestys?
Kansalaisliikkeen edustajien mielestä Tampereella tarvitaan lisää lähipalveluja, ei niiden leikkauksia. Liike laskee, että kaupunki – käytännössä sen Tilakeskus – tuottaa sisäisten vuokrien ylimääräisellä katteella vuodessa 50 miljoonaa euroa. Katteita pitäisi pienentää, vuokria alentaa ja syntyvää säästöä tulisi käyttää koulujen, sosiaaliasemien, kirjastojen ym. kohentamiseen.
– Kyse on priorisoinnista ja rahan käytön suuntaamisesta oikein. Rahasta ei ole pulaa, väittää Kiemunki.
Pelastetaan Tampere asukkaille -liike haluaa lisäksi avoimempaa ja keskustelevampaa politiikkaa kaupunkiin. Asioista pitäisi keskustella reilusti jo suunnitteluvaiheessa.
– Virkamieskunnassakin tarvittaisiin vaihtoa. Esimerkiksi tietotekniikkapuolella on tehty järjettömiä ratkaisuja: ohjelmistojen lisenssimaksuja valuu järkyttävä määrä Yhdysvaltoihin. Sen sijaan voitaisiin käyttää avoimia ja ilmaisia ohjelmia, huomauttaa Eturautti.
Tuore kansalaisliike kokoontuu tänään Tampereen valtuustosalin aulassa mielenilmaukseen klo 17.


