Papilloomarokote voi suojata myös nielun syöpiä vastaan

06.02.2010 19:05

Helinä Kanninen

Matti Lehtinen on tyytyväinen tamperelaisten nuorten osallistumisesta rokotetutkimukseen. Pekka Saaren suunnittelemat julisteet ovat samalla asialla.
Matti Lehtinen on tyytyväinen tamperelaisten nuorten osallistumisesta rokotetutkimukseen. Pekka Saaren suunnittelemat julisteet ovat samalla asialla.

Papilloomavirus (HPV) -rokotustutkimus on saavuttanut tavoitteensa, sillä yli 40 prosenttia vuosina 1992–1994 syntyneistä nuorista on osallistunut tutkimukseen 33:lla paikkakunnalla.

Tampereella kuhunkin ikäluokkaan kuuluu noin 2 000 nuorta. Tutkimukseen heistä on osallistunut yli 40 prosenttia.

– Suurista kaupungeista Tampereella ja Lahdessa on otettu vilkkaimmin osaa, sanoo tutkimusprofessori Matti Lehtinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Rokotetutkimukseen on pyydetty molempien vanhempien suostumus, jos on kaksi huoltajaa.

Pojille B-hepatiittirokotus

Tampereella tytöistä 90 prosenttia on saanut papilloomavirusrokotteen ja 10 prosenttia B-hepatiittirokotuksen. Kaikki tutkimukseen osaa ottaneet pojat ovat saaneet B-hepatiittirokotuksen. Rokotuksen yhteydessä nuoret ovat saaneet seksuaaliterveyskasvatusta.

– Sikainfluenssan takia siirrettiin vuonna 1995 syntyneiden rokotuksia yli vuodenvaihteen. He voivat osallistua tutkimukseen vielä maaliskuun loppuun asti, Lehtinen sanoo.

Kun rokotuksen ottaneet nuoret täyttävät 18 vuotta, heidät kutsutaan seurantatutkimukseen. Siinä ne tytöt, jotka ovat saaneet papilloomarokotuksen, saavat B-hepatiittirokotuksen ja päinvastoin.

– Pojat saavat silloin papilloomavirusrokotuksen, jos rokotteelle on saatu myyntilupa myös pojille, Lehtinen toteaa.

Rokotus on tärkeää antaa aikaisessa vaiheessa.

– Myöhäistä alkaa olla 20 ikävuoden jälkeen. Silloin on jo saanut infektion jos on saadakseen, Lehtinen toteaa.

Kymmenen prosenttia naisten syövistä

Papilloomavirus aiheuttaa Suomessa naisten syövistä noin kymmenen prosenttia.

Paitsi kohdunkaulansyövältä HPV-rokote saattaa suojata sekä naisia että miehiä myös nielun syöpiä vastaan. Ruotsissa ja USA:ssa HPV:n aiheuttamien kielen tyven ja nielurisojen syövät ovat yleistyneet nopeasti.

Monet EU-maat ottivat yli vuosi sitten papilloomavirus (HPV) -rokotteen 12-13-vuotiaiden tyttöjen rokotusohjelmiin. Ohjelmien kattavuus on ollut puutteellinen, sillä 30–60 prosenttia tytöistä ei ole siihen osallistunut.

– Kun samat tytöt eivät aikuisina osallistu kohdunkaulansyövän seulontoihin, ehkäisevältä terveydenhuollolta putoaa tältä osin pohja, Matti Lehtinen toteaa.

Luottamus rokotuksiin kasvanut

EU:n rahoituksella on alkamassa uusi projekti HPV-rokotusten ja syöpäseulontojen parhaasta yhdistämistavasta. Projektiin osallistuu myös Tampereen yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijaryhmä.

– Rokottamalla hyvin onnistunut sikainfluenssaepidemian torjunta on lisännyt rokotuksia kohtaan tunnettua luottamusta, Matti Lehtinen sanoo.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikallisuutiset

Saako lasta kurittaa koulussa?

RISTITUULESSAKun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Martat: Tällainen on hyvä keittiö

Keittiöremontin ja rakentamisen suunnittelu lähtee omista tarpeista. Hyvä keittiö on toimiva, käytännöllinen, hyvin valaistu ja viihtyisä. Kodinkoneiden valinnassa huomioitavaa on ennen kaikkea niiden enrgiatehokkuus.Keittiöre... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Nyt saatiin todellinen nimihirviö Stroke Unitin tilalle!

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Stroke Unitina perustettu yksikkö on nyt nimetty Aivoverenkiertohäiriöyksiköksi.Oikeusasiamiehelle tehtyyn kanteluun vastatakseen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on ilmoittanut tällä viikolla oikeusa... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Vaellus Helvetinjärven kansallispuistoon 18.-19.9.2010

Luonto-Liiton Hämeen piiri järjestää vaelluksen nuorille (15-29v) Helvetinjärven kansallispuistoon. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Viikonlopun luontoretki lapsiperheille

Lähde mukaan retkelle Helvetinjärven kansallispuistoon 18.-19.9.2010 Lue lisää »

Rock City

Volumee!

Club Volume tanssittaa Otavalankadulla vanhoissa Pinkin tiloissa torstaista lauantaihin. Tällä viikolla dj-toimintaa harjoittavat muun muassa Riku & Sami sekä Kissanmaan kuningas Kimik. Monsters of Pop -festivaali alkaa to... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Sanna opastaa ja Urho etsii kadonneita

Etsintäkoiria tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän, kun omille teilleen käppäilemään lähteneitä vanhuksia haetaan turvaan.Etsintäkoirille on kysyntää yhä runsaammin, kun väestö vanhenee. Yhä useammin kadonneiksi ilmoitetut –... Lue lisää »

Kulttuuriuutiset

Tampereen Filharmonia sukeltaa Kaivokseen

musiikkiTampere Filharmonia avaa syyskautensa huomenna Tampere-talossa. Syyskauden avajaiskonsertissa teemana on myyttinen Prometheus ja erikoisuutena värien ja valon show. Taiteilija Kaisa Salmi on suunnittelut Skrjabinin Pr... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Pyöräilijät kiertävät Tamperetta lauantaina

Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat järjestää lauantaina jo 15. kerran maastopyöräilytapahtuma Tour de Tampereen. Startti pamahtaa Ratinan stadionilta kello 10, ja ilmoittautumisia otetaan paikan päällä alkaen klo 8.30.Tarjolla on k... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Tamperelainen.fi:n kuvissa eilen haettu näpistelijäkaksikko jäi kiinni Helsingissä

Tamperelaisen nettisivuilla keskiviikkona valvontakamerakuvan avulla haettu näpistelijäkaksikko on jäänyt kiinni.Miehet ovat nyt jäivät Helsingissä kiinni lompakkovarkaudesta. Miesten osuutta Tampereella, Järvenpäässä, Hyvinkä... Lue lisää »

Urheilukumppanit

Näsijärven Kevytveneranking 2010

Näsijärven Kevytveneranking purjehditaan tulevana viikonloppuna Näsijärvellä. Lue lisää »

Paikallisuutiset

Pitkiin jonoihin reagoidaan – Tampere harkitsee vetäytymistä Acutasta

Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tekevät toiminnallisen ja taloudellisen selvityksen Ensiapu Acutan toiminnasta. Sen pohjalta kaupunki päättää ensi keväänä, jatkaako se perusterveydenhuollon päivystystoiminto... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Turtolan Citymarketin remontti valmistui

Perusteellisesti uudistetun Turtolan kauppakeskuksen remontti on valmis. Samalla Turtolan Citymarket täyttää 30 vuotta.Citymarketissa ruokaosasto on saanut 600 neliötä lisäpinta-alaa. Myös kaupan kassa-alue ja kylmäaltaat on u... Lue lisää »

Urheilukumppanit

Ilveksen Heidi Kivelä naisten B-maajoukkueeseen

Naisten liigan maalihai, Ilveksen Heidi Kivelä, on kutsuttu Suomen naisten B-maajoukkueen maaotteluun Lue lisää »

Kolumnit

Juorukello: Olen syyllinen turkulaisten solvaamiseen - Lue todisteet täältä!

Juorukello aamuvirkku tuttava kiikutti tiistaiaamuna kahdeksan jälkeen ovelle tuoretta Iltalehden numeroa. Aktiivisuuden taustalla oli lehdessä julkaistu juttu, jonka mukaan joukko turkulaisia olisi tehnyt tutkintapyynnön kaup... Lue lisää »


Kysymys

Pitäisikö ilkivaltaisesta töhrinnästä antaa kovemmat rangaistukset?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Näin töhrijät suttasivat Pispalan portaissa!

Silminnäkijä todisti, kun röyhkeä töhrijänelikko suttasi Pispalan portaissa lauantai-iltapäivänä vilkkaaseen ulkoiluaikaan. Poliisin mukaan kaupunkia suttaa muutama aktiivinen poikaporukka. Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Kolumnit

Juorukello: Olen syyllinen turkulaisten solvaamiseen - Lue todisteet täältä!

Juorukello aamuvirkku tuttava kiikutti tiistaiaamuna kahdeksan jälkeen ovelle tuoretta Iltalehden numeroa. Aktiivisuuden taustalla oli lehdessä julkaistu juttu, jonka mukaan joukko turkulaisia olisi tehnyt tutkintapyynnön kaup... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish