Anu Palosaari

Moi!
 
Olen tamperelainen sitoutumaton poliittinen toimija ja vaikuttaja. Tällä hetkellä vaikutan muun muassa Vihreiden turvallisuuspoliittisessa työryhmässä. Opiskelen kansainvälistä politiikkaa.

 

Henkistä väkivaltaa?

Anu Palosaari - 06.03.2010 14:54

Anu Palosaari

Mitä on henkinen väkivalta? Entä mitä on henkinen väkivalta yhteiskunnassamme?

Henkistä väkivaltaa on henkilön vapauden, elintilan, yksilöllisen olemisen ja oikeuksien riistäminen ja polkeminen. Vapautta on mm. puhumisen vapaus, sosiaalisten suhteiden luomisen ja ylläpitämisen vapaus, mielipiteen vapaus, vapaus olla oman näköisensä yksilö.

Henkistä väkivaltaa esiintyy usein niissä suhteissa, joissa on myös fyysistä väkivaltaa, tai muita väkivallan muotoja, kuten seksuaalista tai taloudellista väkivaltaa. Vähemmän sen sijaan on puhuttu henkisen väkivallan esiintymisestä yhteiskunnallisella tasolla.

Henkistä väkivaltaa voi olla vaikea tunnistaa. Miksi?

Siksi, koska moni meistä harjoittaa tietämättään(kin) henkistä väkivaltaa.

On myös helppo sanoa, että esim. viranomaisen harjoittama kyseenalainen vallan käyttö yksittäisen henkilön asioissa on oikeutettua ja oikeellista siksi, koska vallan käyttäjänä toimii viranhaltija.

Mutta väkivalta on valtaa henkilön oikeuksien yli, ja piittaamatta niistä. Tällaista tapahtuu nykypäivän Suomessa paljon. Väkivallan tunnistaa väkivallaksi viimeistään tällaisen vallankäytön jättämistä jäljistä yksilön elämään.

Henkinen väkivalta on todennäköisesti kaikkein vammauttavin väkivallan muoto. Henkinen väkivalta kouluissa, työpaikoilla, kodin seinien sisäpuolella, aiheuttaa mielenterveysongelmia, työpoissaoloja, sairaslomia, sairastumisia, erilaisia taloudellisia ongelmia, pitkällä tähtäimellä ja moniin muihin ongelmiin nivoutuneena mm. syrjäytymiskehitystä.

Mitä on henkisen väkivallan käyttö lapsen kasvatuksessa? Lapsen mitätöintiä, erilaista kaltoinkohtelua, lapsen tarpeiden kieltämistä ja huomiotta jättämistä...Henkinen väkivalta on myös yleisin väkivallan muoto, näin väitän. Henkisen väkivallan käyttö on näkymätöntä väkivaltaa, mitä voi olla vaikea (ulkopuolisten) tunnistaa, saatikka puuttua. Lapsen ignorointi hänelle tärkeiden henkilöiden taholta on lapsen kasvulle ja kehitykselle äärimmäisen vammauttavaa.

Meillä on edessämme tulevina vuosikymmeninä melkoinen ongelmavyyhti. Me elämme juuri nyt lapsipalveluiden alasajon seurauksia läpi. Meillä on ongelmia terveydenhuollossa, lastensuojelussa, kuin siinä politiikassa, joissa näitä palveluita koskevia päätöksiä tehdään. Kukaan ei tunnu tietävän missä mennään.

Minä tiedän. Me saamme tulevina vuosikymmeninä korjata nyt tehdyn politiikan jälkiä miten parhaiten taidamme. Päättäjien vastuuttomuus oman maan pienistä kansalaisista on ollut hyvin lyhytnäköistä. Miten tulevina vuosikymmeninä nähdään nykyinen lastensuojelupolitiikka? Se nähdään jonain käsittämättömänä, hävettävänä, epäinhimillisenä, pimeänä aikakautena maamme (sosiaalipolitiikan) historiassa. Vähään samaan tapaan kuin nyt katsotaan taakse päin toisen maailman sodan aikaista sotalasten kohtelua ja kohtaloa. Sitten kysytään: miten tällainen saattoi tapahtua? Miten tällaisen sallittiin tapahtuvan? Miksi kukaan ei puuttunut asiaan?

Me elämme ns. narsistisessa kulttuurissa, missä mikään ei ole enää pyhää. Ei edes toisen ihmisen, heikommankaan, hyvinvointi. Päättäjiä leimaa omanedun ja -hyvän tavoittelu ja lyhytnäköisyys tärkeissä kysymyksissä - pelkästään rahan ja kyseenalaisen vallan vuoksi. Kyseenalaisen vallan? Sellainen päätöksenteko, mikä koituu lasten, vanhusten, tai muutoin heikommassa asemassa olevien, kuten vammaisten tai köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten, pahaksi, jatkaa ja lisää maassamme jo muutoinkin vallitsevaa väkivallan ja pahoinvoinnin kulttuuria. Moni puhuu käsitteenä "henkisestä syrjäytymisestä", mikä liittyy juuri henkiseen ignorointiin, lapsuudesta saakka, henkiseen(kin) väkivaltaan, nivouttaen kaikki muut väkivallan ja pahoinvoinnin ilmaukset mukaansa.

Miksi meillä tapahtuu liikaa koulusurmia?

Vastaus on: nykypäivänä meillä vallitseva narsistinen, keskenkasvuinen, inhimillisyyden kirjon unohtava kulttuuri jossa joudumme elämään. Ja jossa meidän lapsemme joutuvat elämään ja kasvamaan aikuisiksi - henkisesti köyhä ja mielivaltainen kasvualusta synnyttää henkisesti vajaita ja syrjäytyneitä yksilöitä.

Ikävä sanoa, mutta nykyisellä (lapsi)politiikalla ja päätöksenteolla tilanne tulee eskaloitumaan muutaman vuosikymmenen ajan.

Lisää puhettani henkisestä väkivallasta uusimman Seura-lehden haastattelussa otsikolla "Väkivaltaa vaikea tunnistaa".

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Tamperelaisen kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
tre.toimitus(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish