A-P Pietilä: Avomielisten kirjojen lukeminen kannattaa

01.10.2009 8:05

Antti-Pekka Pietilä

Pojasta voi tuntua vapauttavalta, kun voi estoitta haukkua kuollutta isäänsä kusipääksi. Tämän höysteen lisäksi Herlinien hissisuvun kronikasta voi lukea sen, miten Suomessa on tehty rikkauksia liehittelemällä presidenttiä ja tukemalla Kekkosen vaalikampanjoita. Yrityksen vaalirahat ja poliittinen päätöksenteko ovat nivoutuneet yhteen maan tavalla.

Muissakin suvuissa poika on ojentanut isäänsä. Suomen Yhdyspankin entinen pääjohtaja Göran J. Ehrnrooth kirjoitti muistelmansa 1991 ja antoi kirjan joululahjaksi perillisilleen. Hän kertoi avoimesti, miten hän oli saanut pankinjohtajana sisäpiiritietoja, joita käytti omien bisnestensä tekemiseen. Kun kirjoittajan poika vuorineuvos Casimir Ehrnrooth oli lukenut teoksen, jokainen kirja kerättiin talteen lukkojen taakse.

Idänkaupan tekijöihin kuulunut vuorineuvos Aarne J. Karjalainen paljasti 1996 muistelmissaan, kuinka eräs ministeri oli pelastanut hänen yrityksensä trikootehdas Hyvon Oy:n konkurssilta 1957. Karjalainen sai ennakkotiedon markan devalvaatiosta ja uhkaavista valuuttatappioista. Kekkosen kavereihin kuuluva Karjalainen pelastui ja idänkaupan tavarantoimittaja rikastui poliittisilla suhteilla.

1970-luvun oikeudenkäyntipöytäkirjoista voi lukea tunnustuksia, joissa kerrotaan rakennusyrittäjistä, jotka antoivat ilmaiseksi tai myivät pilkkahinnalla saunamökkejä kunnallispoliitikoille. Kirjoihin ja kansiin ei vielä ole kirjattu sitä, miten eräs rakentaja kantoi vaalirahat paperikassissa suoraan puoluetoimistoon.

Avomielisten muistelmien lukeminen kannattaa aina. Niistä oppii ainakin sen, että paljastuksia arvostetaan, jos ne julkaistaan kovissa kansissa. Jos samat jutut kerrotaan sanomalehdissä, ne leimataan sensaation tavoitteluksi ja yksityiselämän loukkaukseksi.

Lenita Airisto olisi myös voinut paljastaa enemmän tuoreissa muistelmissaan. Hän leuhkii suurilla rakkauksillaan, mutta jättää mainitsematta ministerimiehen nimen. Lenita kävi varmaan kovan jaakobinpainin kansainvälisesti tunnetun nimen julkistamisen ja kirjamyynnin maksimoinnin välillä. Kekkosen kaverista oli taas kysymys.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Paikallisuutiset

Mikä oli parasta pelivuosina, Antti Pohja?

Tampere Unitedin Antti Pohja, 33, lopettaa liigauransa tähän kauteen. Yli 300 liigaottelua pelannut Pohja on kahden viime kauden aikana kärsinyt välilevyvammasta, joka on pitänyt hänet pääosin katsomon puolella.Pohja debytoi V... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Ex-apulaispormestari ei halua osoitella ketään

Yhdyskuntalautakunnan ”oppositiojäsen” Tarja Jokinen (sd) myöntää kaavoituksen pitkittymisen, mutta hänen mielestään yksittäisiä ihmisiä ei parane syyttää. Töitä tehdään kaavoituksessa hänen käsityksensä mukaan olan takaa.– Tu... Lue lisää »

Urheilukumppanit

ÅIFK -peli on Ilvekselle tärkeä ottelu

Ilveksellä on ottelussa paljon pelissä sillä voitolla karsintapaikka ykköseen on taas askeleen lähempänä. Lue lisää »

Paikallisuutiset

Selvännäkijä Claudia Eve: Ihmisten asiat hullummin kuin pitkään aikaan

Tunnettu selvännäkijä Claudia Eve sanoo, että viime vuosina ihmisten asiat ovat kääntyneet hullumpaan suuntaan kuin koskaan. Tamperelaissyntyinen Claudia Eve on yksi Suomen tunnetuimmista selvännäkijöistä, joka on antanut 2000... Lue lisää »

Kulttuuriuutiset

Chicago viihdyttää!

Chicagon paheelliset yökerhot, kunnon show, hengästyttävän upea laulajatähti Velma Kelly ja tähdeksi himoava, kaunis Roxie Hart. Petos ja murha jos toinenkin. Naisvankila, laskelmoiva johtaja Mama Morton ja liukaskielinen, med... Lue lisää »

Kulttuuriuutiset

Kilon paloina

Kilon paloina on hauska ja liikuttavan herkkä tarina ikuisesta laihduttajasta, jonka koko tunne-elämän kirjon on voinut lukea puntarin viisarista. Se kertoo siitä, mitä on olla isokokoinen nainen nykymaailmassa, jossa palvotaa... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Poliitikot suivaantuivat kaavoittajien vitkutteluun

Kaupunkilehti Tamperelaisen juttu kaupungin tonttipulasta ja sen syistä sytytti poliitikot. Virkamiesten kiukuttelua ei tahdota niellä.Tampereen kaavoituksen hitaus närästyttää poliitikkoja. Yhdyskuntalautakunnan XL-ryhmän jäs... Lue lisää »

Rock City

Hiisi vieköön!

Tamperelainen Hiidensointi syntyi kesällä 2008. Yhtyeen miesjäsenten menneisyydestä ja nykyisyydestä löytävät muun muassa Pauli Hanhiniemen Perunateatteri, Dreamtale, Happo HC ja Margin of Safety.Hiidensointi valmistui kuitenk... Lue lisää »

Blogit

Löylykilpailu maksaa vielä miljoonia

Heinolan saunahullujen järjestämä löylykilpailu maksoi yhden ihmisen hengen ja toinen kärsii pahoista vammoista. Löylykisan aikoihin amerikkalainen Newsweek-lehti valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi asua. Tämä myönteinen... Lue lisää »

Kolumnit

A-P Pietilä: Maahanmuuton peitellyt paperit

Perussuomalaiset saavat kiittää kannatuksensa kasvusta maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (rkp) Maahanmuuton hallinto on kirvonnut hänen käsistään. Poliisi epäilee, että sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka ja hyväuskoinen h... Lue lisää »

Kulttuuriuutiset

Viime syksyn inhokki, karva, on nyt suosittu

Tänä syksynä näkee erityisen selvästi, mitkä värit ja materiaalit ovat muodissa. Niin vaate- kuin sisustusliikkeet ovat täynnä täyteläisiä värejä ja... karvaa. Vaikka värit ovat luonnollisia ruskean eri sävyjä, materiaalit ova... Lue lisää »

Kulttuuriuutiset

Komedialla oli vilkas kesä

Tampereen Komediateatterin kesäkausi keräsi yli 40 000 katsojaa. Kausi venyi satunäytelmän Peppi Pitkätossu ylimääräisten esitysten takia. Peppi oli Anu Raipian esikoisohjaus teatteriin.Kesän aikuisten näytelmänä nähtiin Ken L... Lue lisää »

Urheilukumppanit

Ilves vei tapahtumarikkaan ottelun 5-3

Ilves otti tärkeät kolme pistettä ja näin etumatka SalPaan säilyi ainakin tuossa kuudessa pisteessä. Lue lisää »

Paikallisuutiset

Tampereen käyntikortti ja kiertoajelujen kestosuosikki on saamassa uuden ilmeen

Tampereelle tulevat turistibussit kierrätetään lähes poikkeuksetta Pispalan Pyykkimettän kautta. Harjun laella oleva Tampereen käyntikorttipaikka laitetaan vihdoin kuntoon.Postikortteihin ja kuvateoksiin tallentunut Tampereen... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Lielahdessa isoja liikennejärjestelyjä huomenna

Tampereen Lielahden uusiin liikennejärjestelyihin liittyen Possijärvenkadun läpiajoyhteys poistuu ajoneuvoilta huomenna torstaista kello 7.00 alkaen. Jatkossa kadun paikalla on ainoastaan kevyen liikenteen läpiajoyhteys Turves... Lue lisää »


Kysymys

Onko Sorsapuiston nykyisten kenttien kehittäminen moderniksi liikunta-alueeksi mielestäsi tärkeää?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Tässä on Pyrinnön miehen kolme toivetta

Palkitun Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakasella olisi kolme mielestään kohtuullista toivetta tamperelaisen liikunnan kehittämiseksi. Niiden nopeaan toteutumiseen hän ei usko itsekään. Esteenä on Keskusareena-hanke. Lue lisää »


Terveys

Sikainfluenssa-selvitykset jatkuvat edelleen

Vaikka sikainfluenssapandemia on virallisesti julistettu päättyneeksi, ei tautia ole vielä voitettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Petri Ruutu kertoo uusien sikainfluenssatapausten määrän lähteneen viime viikkoina nous... Lue lisää »


Kolumnit

A-P Pietilä: Maahanmuuton peitellyt paperit

Perussuomalaiset saavat kiittää kannatuksensa kasvusta maahanmuuttoministeri Astrid Thorsia (rkp) Maahanmuuton hallinto on kirvonnut hänen käsistään. Poliisi epäilee, että sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka ja hyväuskoinen h... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish