Rantaväylän tunnelista halutaan kansanäänestys

10.01.2009 1:05

Jari Niemelä

Rantaväylä-liikkeen johtohahmo Vesa Knuuttila tutkii hallinto-oikeudelle lähetettyjä valituksia suunnitellun tunnelin suuaukon tuntumassa Naistenlahdessa.
Rantaväylä-liikkeen johtohahmo Vesa Knuuttila tutkii hallinto-oikeudelle lähetettyjä valituksia suunnitellun tunnelin suuaukon tuntumassa Naistenlahdessa.

Rantaväylän tunnelia vastustavat kansalaisaktivistit haluavat kunnallisen kansanäänestyksen tunnelista. Pari viikkoa sitten perustetun Rantaväylä-liikkeen puheenjohtajaa, tutkija Vesa Knuuttilaa kummastuttaa se, että päätöstä tunnelin rakentamisesta ei siirretty uudelle, vasta valitulle valtuustolle.

– Asian käsittely meni vaalien jälkeen kovalla kiireellä ja jätti ikävän sivumaun. Marraskuussa tehty päätös sitoo tulevia valtuustoja, huomauttaa Knuuttila.

Hän arvelee, että tunnelihankkeen puolestapuhujat ehkä pelkäsivät, ettei uudessa valtuustossa kenties olisikaan ollut enemmistöä tunnelin kannalla. Knuuttila viittaa muun muassa lehtien vaalikoneisiin, joissa tunnelia kannattaneet ehdokkaat eivät olleet enemmistönä.

– Eri lehtien haastattelututkimuksissa yli puolet tamperelaisista vastustaa tunnelia. Ihmettelen, miksi uusi valtuusto ei kansanäänestystä järjestäisi näin tärkeässä asiassa.

Rantaväylä-liike aikoo kerätä vaadittavat hieman yli 8 500 nimeä kansanäänestysaloitteeseen. Homma polkaistaan käyntiin tiistaina Konsussa klo 18, jolloin pidetään avoin kansalaiskokous. Jos liike saa yli viisi prosenttia tamperelaisista äänioikeutetuista raapustamaan nimensä aloitteeseen, valtuuston on käsiteltävä se. Eri asia sitten on, katsooko valtuusto aiheelliseksi järjestää kansanäänestyksen.

Neljä valitusta

Tampereen valtuusto hyväksyi 26. marraskuuta 2008 Tiehallinnon kanssa neuvotellun sopimuksen Valtatie 12:n parantamisesta. Paperiin kuuluvat Rantaväylän tunneli, Paasikiventien joukkoliikennekaistat sekä Santalahden ja Naistenlahden eritasoliittymät.

Tästä valtuuston päätöksestä on tehty Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen neljä valitusta. Niiden takana ovat Pirkanmaan rakennussuojeluyhdistys ja kolme yksityishenkilöä, Vesa Knuuttila, Veikko Vallin ja Jaakko Kivelä.

Valituksissa pyydetään oikeutta tutkimaan, onko valtuuston päätös syntynyt virheellisessä järjestyksessä, onko valtuusto ylittänyt toimivaltansa ja onko päätös hallintolain vastainen. Eräänä perusteena esitetään, että kun liikennepoliittinen selonteko kirjaa valtion osuudeksi tunnelista 45 miljoonaa euroa, Tampereen ja Tiehallinnon sopimus tuottaakin valtion osuudeksi 46,2 miljoonaa. Valittajan mukaan valtuusto olisi näin ylittänyt toimivaltansa ”sopiessaan eduskunnan lainvoimaista päätöstä korkeammasta valtion osuudesta”

– Esitän toimenpidekieltoa koko tunnelihankkeelle ennen kuin hallinto-oikeus on valitukset ratkaissut, sanoo Vesa Knuuttila.

Paavola ei ylläty

Tampereen väistyvä kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Paavola toimi pormestarin asettaman tunnelityöryhmän puheenjohtajana. Työryhmän raportti elokuussa 2007 suositti Naistenlahdesta Santalahteen ulottuvaa pitkää tunnelia, jonka rakentaminen nyt viivästyy valitusten vuoksi. Paavola ei yllättynyt, että valituksia sorvattiin.

– Tällaista odotinkin. Pidän tietysti näitä ekstratoimenpiteitä tarpeettomina, sanoo Paavola.

Tarpeettomana Paavola pitää myös kunnallista kansanäänestystä.

– Tunneli on valtuuston päätöksellä päätetty ja perustuu edustukselliseen demokratiaan.

Entä pelkäsitkö, että uusi valtuusto ei olisikaan tunnelille myönteinen?

– En missään nimessä. Minusta asia meni normaalissa järjestyksessä sen jälkeen kun työryhmämme oli jättänyt esityksen.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

Ihme porukkaa nämä rutisivat! Eipä tuostakaan jutusta ilmene yhtään asiallista perustetta sille, miksi tunneli pitäisi jättää rakenatamatta. Kaivetaan vain väen väkisin joitakin muotoseikkoja, että saadaan rakentamista jarrutettua.

Listatakaa selvästi syynne, miksei tunnelia saisi rakentaa, älkääkä lietsoko perustelemattomia pelkoja.

11/01/2009 11:57 am, Vieras

Minusta asia on niin, että kalliiseen hankkeeseen ryhtyvän on pystyttävä perustelemaan järkisyillä investoinnin niille, jotka maksavat viulut, eikä päinvastoin. Jos joku rakennusfirma esimerkiksi haluaisi tonttimaata, olisi sen itsensä oltava valmis maksamaa siitä. Tässä tapauksessa firmat tavoittelevat hyötyä ja veronmaksajille koituisivat kustannukset. Rantaväylän ajokaistat eivät lisäänny, mutta liikenne ohjautuu vain entistä enemmän kaupungin keskustan kautta..
Kaupunginvaltuustossa puolesta äänestäneiltä sopisi kysyä keiden asialla he ovat, kun eivät pysäytä tätä farssia. R.

11/01/2009 4:01 pm, Vieras

Kansanäänestys ei ole järkevää. Tavallisilla ihmisillä on aivan liian vähän faktatietoa ja koulutuspohjaa asiaan liittyen - jos yli päätään on ollenkaan.
Äänestykset pidettäköön kunnallisvaaleissa ja päätökset tehköön ne, jotka asiaa ammatikseen tutkivat.

11/01/2009 7:18 pm, Vieras

Eihän se rakennusfirma ole vain hyötyjä, vaan maksaa myös kaavoituksesta pitkän rivin miljoonia. Kaupunkin omistaa alueen maasta puolet, mistä kertyy myyntituloja kun maata myydään todennäköisesti sille samaiselle rakennusyhtiölle.

Nykyisille (keskituloisille) veromaksajillekin alueesta koituu hyötyä (mikäli vielä sen valmistuessa Tampereella asuvat), sillä alueelle muuttaa joka tapauksessa huomattavasti keskituloista parempia veronmaksajia.

12/01/2009 9:40 pm, Vieras

On tämä Suomi ja Tampere sitten valittajien ihmemaa. Toivon mukaan kaupungilla on ymmärrystä viedä hanketta joka taholla täysillä eteenpäin. Toisin sanoen, tehdään kaikki mahdolliset suunnitelmat ja haetaan kaikki mahdolliset luvat joista voi valittaa aikaistetusti, eikä sitten kun niistä valittaminen vaikuttaa suoraan aikatauluun.

12/01/2009 10:25 pm, Vieras

Virkamiehet eivät luota todellisiin ammattihenkilöihin jotka ovat elämäntyönsä tehneet yhdyskuntien suunnittelijoina.
Kuntalaisilla on oikeus hakea oikeutta valittamalla, jolloinasia tutkitaan, onko lainmukaisutta noudatettu.
Tämä on varsin demokraattinen oikeus.

Turhaan ei valiteta

28/01/2009 8:08 pm, Vieras

Käsittääkseni kaavoittaja perii rakentajalta ainoastaan korvauksen alueelle tuotettavasta infrasta: kaduista, teistä, jalkakäytävistä, valaistuksesta, vesijohdosta, viemäristä, kaapeloinnista, kaukolämpöjohdoista ym. Kaavoitusmaksu ei siis ole tuloa kaavoittajalle, vaan korvaus kaiken tämän rakentamisesta.
Jos rakennettaessa joudutaan alueelta poistamaan vastaavaa infraa: siltoja moottoritietä, kaukolämpökanavia, siltoja yms. tulee mielestäni kaavoituskorvauksen kattaa myös näiden nykyarvoon lasketut kustannukset riippumatta siitä, ovatko kustannukset syntyneet kaupungin tai valtion investoinneista. R.

29/01/2009 10:05 am, Vieras

Paikallisuutiset

Saako lasta kurittaa koulussa?

RISTITUULESSAKun opettaja kohtaa väkivaltaisen oppilaan koulussa, on hänen oikeutensa jokamiesoikeuksiin verrattavissa. Opettaja siis voi puolustautua oikeudetonta hyökkäystä vastaan tai suojella toisen henkilön terveyttä tai... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Martat: Tällainen on hyvä keittiö

Keittiöremontin ja rakentamisen suunnittelu lähtee omista tarpeista. Hyvä keittiö on toimiva, käytännöllinen, hyvin valaistu ja viihtyisä. Kodinkoneiden valinnassa huomioitavaa on ennen kaikkea niiden enrgiatehokkuus.Keittiöre... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Nyt saatiin todellinen nimihirviö Stroke Unitin tilalle!

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin Stroke Unitina perustettu yksikkö on nyt nimetty Aivoverenkiertohäiriöyksiköksi.Oikeusasiamiehelle tehtyyn kanteluun vastatakseen Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on ilmoittanut tällä viikolla oikeusa... Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Vaellus Helvetinjärven kansallispuistoon 18.-19.9.2010

Luonto-Liiton Hämeen piiri järjestää vaelluksen nuorille (15-29v) Helvetinjärven kansallispuistoon. Lue lisää »

Paikalliset kumppanit

Viikonlopun luontoretki lapsiperheille

Lähde mukaan retkelle Helvetinjärven kansallispuistoon 18.-19.9.2010 Lue lisää »

Rock City

Volumee!

Club Volume tanssittaa Otavalankadulla vanhoissa Pinkin tiloissa torstaista lauantaihin. Tällä viikolla dj-toimintaa harjoittavat muun muassa Riku & Sami sekä Kissanmaan kuningas Kimik. Monsters of Pop -festivaali alkaa to... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Sanna opastaa ja Urho etsii kadonneita

Etsintäkoiria tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän, kun omille teilleen käppäilemään lähteneitä vanhuksia haetaan turvaan.Etsintäkoirille on kysyntää yhä runsaammin, kun väestö vanhenee. Yhä useammin kadonneiksi ilmoitetut –... Lue lisää »

Kulttuuriuutiset

Tampereen Filharmonia sukeltaa Kaivokseen

musiikkiTampere Filharmonia avaa syyskautensa huomenna Tampere-talossa. Syyskauden avajaiskonsertissa teemana on myyttinen Prometheus ja erikoisuutena värien ja valon show. Taiteilija Kaisa Salmi on suunnittelut Skrjabinin Pr... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Pyöräilijät kiertävät Tamperetta lauantaina

Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat järjestää lauantaina jo 15. kerran maastopyöräilytapahtuma Tour de Tampereen. Startti pamahtaa Ratinan stadionilta kello 10, ja ilmoittautumisia otetaan paikan päällä alkaen klo 8.30.Tarjolla on k... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Tamperelainen.fi:n kuvissa eilen haettu näpistelijäkaksikko jäi kiinni Helsingissä

Tamperelaisen nettisivuilla keskiviikkona valvontakamerakuvan avulla haettu näpistelijäkaksikko on jäänyt kiinni.Miehet ovat nyt jäivät Helsingissä kiinni lompakkovarkaudesta. Miesten osuutta Tampereella, Järvenpäässä, Hyvinkä... Lue lisää »

Urheilukumppanit

Näsijärven Kevytveneranking 2010

Näsijärven Kevytveneranking purjehditaan tulevana viikonloppuna Näsijärvellä. Lue lisää »

Paikallisuutiset

Pitkiin jonoihin reagoidaan – Tampere harkitsee vetäytymistä Acutasta

Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tekevät toiminnallisen ja taloudellisen selvityksen Ensiapu Acutan toiminnasta. Sen pohjalta kaupunki päättää ensi keväänä, jatkaako se perusterveydenhuollon päivystystoiminto... Lue lisää »

Paikallisuutiset

Turtolan Citymarketin remontti valmistui

Perusteellisesti uudistetun Turtolan kauppakeskuksen remontti on valmis. Samalla Turtolan Citymarket täyttää 30 vuotta.Citymarketissa ruokaosasto on saanut 600 neliötä lisäpinta-alaa. Myös kaupan kassa-alue ja kylmäaltaat on u... Lue lisää »

Urheilukumppanit

Ilveksen Heidi Kivelä naisten B-maajoukkueeseen

Naisten liigan maalihai, Ilveksen Heidi Kivelä, on kutsuttu Suomen naisten B-maajoukkueen maaotteluun Lue lisää »

Kolumnit

Juorukello: Olen syyllinen turkulaisten solvaamiseen - Lue todisteet täältä!

Juorukello aamuvirkku tuttava kiikutti tiistaiaamuna kahdeksan jälkeen ovelle tuoretta Iltalehden numeroa. Aktiivisuuden taustalla oli lehdessä julkaistu juttu, jonka mukaan joukko turkulaisia olisi tehnyt tutkintapyynnön kaup... Lue lisää »


Kysymys

Pitäisikö ilkivaltaisesta töhrinnästä antaa kovemmat rangaistukset?




Päivän puheenaihe - Ota kantaa!

Näin töhrijät suttasivat Pispalan portaissa!

Silminnäkijä todisti, kun röyhkeä töhrijänelikko suttasi Pispalan portaissa lauantai-iltapäivänä vilkkaaseen ulkoiluaikaan. Poliisin mukaan kaupunkia suttaa muutama aktiivinen poikaporukka. Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


Kolumnit

Juorukello: Olen syyllinen turkulaisten solvaamiseen - Lue todisteet täältä!

Juorukello aamuvirkku tuttava kiikutti tiistaiaamuna kahdeksan jälkeen ovelle tuoretta Iltalehden numeroa. Aktiivisuuden taustalla oli lehdessä julkaistu juttu, jonka mukaan joukko turkulaisia olisi tehnyt tutkintapyynnön kaup... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish