Keskiviikko 10 Maaliskuu 2010
Aurora, Aura
Kansainvälinen Savusaunaklubi perustettiin klubi-isännän savusaunassa Mouhijärven Häijäässä 12/8 vuonna 1990. Tällöin perustajat totesivat, että savusaunan know-how on suomalaisilta unohtunut viimeisimmän puolen vuosisadan aikana, mutta kiinnostus savusaunaa kohtaan on uudestaan kasvanut.
Kansainvälisenä savusaunaklubina, lukuisten yhteyksien kautta sekä yhteistyössä Suomen Saunaseuran kanssa (www.sauna.fi) klubi levittää tietoa suomalaisista moraalisista terveellisistä saunatavoista myös ulkomaille. Norjaan on klubin innostamana perustettu ensimmäinen ulkomainen savusaunaklubi. Klubi on Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) hyväksymä valtakunnallinen savusauna-asiantuntija.
Savusaunat yleisölle Rauhaniemeen ja Pirkkalaan
Kansainvälinen Savusaunaklubi kerää rahastoa omia savusaunoja varten. Savusaunaklubilla on koossa 10.000 euroa korkeakorkoisella tilillä omia saunahankkeita varten, selvisi klubin kevätkokouksess... Lue lisää »
SAVUSAUNAKLUBI KOESAUNOI JÄTKÄNKÄMPÄN KUOPIOSSA
SAVUSAUNAKLUBI KOESAUNOI JÄTKÄNKÄMPÄN KUOPIOSSA Kansainvälisen savusaunaklubin retkikunta kävi koesaunomassa ”Maailman suurimmaksi savusaunaksi” mainostetun hotelli Rauhalahden savusaunan Kuopioss... Lue lisää »
Saunakulttuuri yhdistää Amerikan intiaaneja ja suomalaisia!
─ Amerikan intiaanien saunakulttuuri on samantapainen kuin suomalainen saunakulttuuri. Kun ensimmäiset suomalaiset siirtolaiset menivät Amerikkaan 1600-luvulla nykyisen Delawaren tienoille, paikal... Lue lisää »
Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.
Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
tre.toimitus(a)lehtiyhtyma.fi