Aiheittain » Ajankohtaista » Artikkeli: Rantaväylä-liike vaatii kunnallista kansanäänestystä Tampellan tunnelista!
Työllistäisihän ratikkaraiteiden rakentaminenkin. Siihenkin valtio antaisi tukea.
Olisi myöskin miljöösyistä järkevää. Tamperehan sitoutui hiljattain johonkin kaupunkien ilmastosopimukseen, jossa sitouduttiin vähentämään hiilidioksidipäästöjä 20 % verran.
2-kaistaa tunnelissa on ainoastaan kustannus. Sillä ei olisi mitään merkitystä liikenteellisesti. Kustannukset ovat jo nyt räjähtämässä käsiin.
Parempi vaihtoehto on rakentaa kaupunkiraitiotie ja / tai jätevoimala, josta saadaan energiaa Tampereelle runsaasti. Helsingin voimalan tavoiteena saadaan sähköä ja kaukolämpöä n. 30-40 tuhannelle kiinteistölle.
Kyllä kai kunnallinen kansanäänestys uskalletaan järjestää, jotta tyhmien ja viisaitten tamperelaisten prosenttuaalinen jakautuma saadaan julkisesti selvitettyä. Huomaa edustuksellinen demokratia tässäkin asiassa. Jokainen äänestäjä edustaa itseään.
"2-kaistaa tunnelissa on ainoastaan kustannus. Sillä ei olisi mitään merkitystä liikenteellisesti. Kustannukset ovat jo nyt räjähtämässä käsiin."
Tunnelivastustajilla ei syystä tai toisesta ole tapana perustella väitteitään, mutta silti pyydän. Perustelisitko nämä väitteet faktoilla?
Suunnilleen samaan tulokseen liikenteen päästäisiin poistamalla muutama liittymä ja rakentamalla Lielahteen eritasoliittymä.
Vaimoni kysyi, miten maan alla 2-kaistalla voi kulkea enemmän autoja kuin maan päällä (= matemaattinen mahdottomuus) ja pitääkö sitä oikein tutkia vuosikymmenet ja siitä vielä meidän kaupunkilaisten maksaakin loppulaskuna n. 200-300 miljoonaa, kun ei ole rahaa edes palkkojen maksuun ilman veronkorotuksia.
Vastasin, että lue tunnelista tehdyt selvitykset niin ymmärrät.
Väitti lukeneensa ne kaikki, mutta niistä ei selvinnyt miksi maan alla 2-kaistalla voi kulkea enemmän autoja kuin maan päällä. Lisäksi ei löytynyt ainuttakaan kiinteähintaista tarjousta purkutöistä, tunnelin rakentamisesta eikä liikenneapiloitten rakentamisesta. Lisäksi ei oltu osattu laskea nykyväylälle kahta lisäkaistaa, vaikka muutama vuosi sitten rakennettiin sillat ko. paikalle. Paperit on kuulemma hukassa. Se ehkä pienin paha.
Pari kaistaa lisää. Siihenhän Tampereellakin on varaa.
Kyllähän se on selvä, ettei tästä mitään kansanäänestystä järjestetä niin kauan kuin porvarit mellastaa johdossa. Äänestyksen tulos kun olisi selvä "ei". Mutta nyt äänestäjät saa sitä mitä tilasi; porvari jyllää, tunnelit (rantaväylä+ uittotunneli) tulee ja kunnallisvero nousee.
PS. onkohan nämä kultahammasrannikon suunnittelijat katsoneet ollenkaan kompassia; kuka piru sieltä kämpän ostaa, kun ilmansuunta on täysin väärä.
Tampereella on kumma hinku saada ökyasuntoa kaikkiin keskustan rantoihin mutta kaikki palvelut lipuu laitakaupungin ostosparatiiseihin tai jopa keskelle metsää kuten Ideapark. Tämäkö se nyt sitten on sitä paljon puhuttua ekologisuutta?
Porvarit ja rikkaat. Joopa joo...
Missä kuvitelmissa nämä raukat oikein elävät?
Tampellan ranta: Kerrostaloyksiöitä, -kaksioita, ja -kolmioita. Onpa todellinen "ökyrikasporvarikultahammasrannikko" tosiaankin! Voi voi...
Ajakaa kaikki hyvät veronmaksajat pois kunnasta tällä vainoharahaisuudella ja vihanpiodolla. Järjestäkää siitäkin kansanäänestys! Saatte sen jälkeen kaikki kurjat keskenänne sijoitella vähäiset verosenttinne miten haluatte. Vaikka riitahan siitäkin tulee...
T. Tunneliasiassa neutraali
"Vaimoni kysyi, miten maan alla 2-kaistalla voi kulkea enemmän autoja kuin maan päällä (= matemaattinen mahdottomuus) ja pitääkö sitä oikein tutkia vuosikymmenet ja siitä vielä meidän kaupunkilaisten maksaakin loppulaskuna n. 200-300 miljoonaa, kun ei ole rahaa edes palkkojen maksuun ilman veronkorotuksia."
Vaimon kannattaa miettiä, miten liikennevalot vaikuttavat liikennevirtaan. Siitä se lähtee jos on lähteäkseen. 200-300 miljoonaa, mistä tuollainen summa on keksitty?
Liittymiä ja liikennevaloja voitaisiin poistaakin.
Esim. vaikka Tampellan alueen liittymä. Sinne pääsee muutakin kautta. Samoin Santalahdessa riittäisi yksi. Sepänkadun liittymän voisi sulkea. Onkiniemestä voisi ohjata liikenteen Särkänniemen liittymääön. LielahteenHarjuntaustaan eritasoliittymä jne.
Kyllä liikennevalojen poisto voidaan tehdä ilman tunneliakin. Ongelmana on vain se, että jää ylimääräistä rahaa muuhun ja huono esisuunnittelu menee mönkään. Tuskin suuri ongelma.
Mutta rahojen huvetessa on jo nyt poistettu alkuperäistä sekä liikennevalot että maanalaiset liittymät. Tilalle ovat tulleet palopostit. Kohta poistuu tunnelikin. Ja lopuksi kait palopostit.
Maanpääliset kaistat ja liittymät olisivat pikkukaupungin budjettirakenteeseen ja vajeeseen sopivammat.
Helsingin vastaava ns. "lyhyt tunnelihanke" lopetettiin, koska kustannusarvio nousi vielä tätäkin korkeammaksi. Noin 375 milj. Kyllähän erityisesti nämä julkisten hankkeitten kustannukset ovat "vähän" karanneet. Muualla rakennetut tunnelit ovat myös hyvä vertailukohta.
Vaikkakin kun lasketaan purku- ja maanrakennustyöt, Santalahden ja Naistenlahden eritasoliittymät, jotka kuuluvat kai siihen 140 miljoonan raamiin, josta vastuulliset päättäjät vuonna 2008 ovat kantaneet taloudellisen ja turvallisuusvastuun ja itse Tunnelin, niin eipä riitä edes 300 milj.. Olisi yhä edelleen mukava saada se jo paikalla olevan uuden sillan hinta, mutta ei vaan taida löytyä mistään. Sillehän jo nytkin mahtuisivat ne kolmannet kaistat ja liittymätkin voitaisi säilyttää ja lisäksi nykyiset kaksi maanpäälistä kaistaa suuntaansa .
Kokonaistarjoushintaa rakentamisesta ja kevättä yhä edelleen odottelen. Kevät ainakin tulee ja lämmin kesä.
Kunnallinen kansanäänestys on tärkeä, koska hyödyllisiä ja taloudellisesti kannattavia kohteita olisi niin paljon.
Voidaan poistaa muutenkin, asiahan on tutkittu kuten kaikki asiaan perehtyneet tietävät. Niinikään asiaan perehtyneet tietävät, miksi ne muut keinot eivät ole yhtä tehokkaita kuin tunneli, ja miksi ne tulevat Tampereen kaupungille kalliimmiksi.
Taas kerran vastustajat esittävät väitteitä 200 ja 300 miljoonasta. Missä ne perusteet viipyvät? Ei valheesta tee totta se, että sitä toistellaan. Esittäkää perustelut!
Tunnelin hoitokulut on taivaalliset myös,valaistus,lämmitys,ilmastointi,siivous!
Tunneli on mielestäni erittäin kolariherkkä!missäs varaulos-ajorampit.
Päivittäin varmaan tientukkona hyytyneitä autoja!
Entäs jos kolarissa autoja syttyy tuleen,tulee savua ja myrkkykaasuja!sinnehän kaikki tukehtuu?
Ei näitä edellämainitsemiani hätätilanteita ole varmaankaan kukaan edes pohtinut??
Missä ovat perusteet ja takeet, että hyvin alakanttiin arvioitu alkuperäinen kustannusarvio pitäisi alkuunkaan?
Monenlaisia mielipiteitä on esitetty Rantatien Tunnelista. Laitan tähän osoitteen mistä näkee mitä voi taapahtua kun kaikki asiat menee pieleen. Mutta eihän meillä, eihän?
Mene Googleen ja kirjoita lefortovo.wm
K.
Harminpaikka, edellisessä viestissä osoitteesta puuttui viimeinen kirjain v eli oikea on lefortovo.wmv
Hei KIITOS!tuo tunnelivideo oli kyllä hyvä ennakoiva varoitus päättäjille!eli aiheuttaa varmaan uudelleenharkintaa lähimmäistensä puolesta tehdä yksioikoinen päätös!
Parasta olisi julkaista kaikki plussat ja miinukset ja antaa kansan äänestää lopullinen päätös!
Hintakin voi nousta vaikka 500miljoonaan!
Onko kukaan edes laskenut paljonko tunnelin päivittäiset hoito-,huoltomenot ovat?
Entä varatiet,jos sattuu jokin katastrofi?no sortumista puhumattakaan....
Ilman muuta tunneli tarvitaan. Kannatan tunnelia niin kuin enemmistö meistä kaupunkilaisista!
Jaa mikä enemmistö?mää en tarvii tunnelia kun ei oo autoakaan,niinkuin ei meillä tamperelaisilla sitä kai oo kuin joka neljännellä?että kuis mahtaiskaan käydä äänestyksenkin kanssa?Ja hei Ketäköhän varten se tunneli pitäis rakentaa?jos ohikulkijoita varten?? -niin valikkoot reittinsä mistä lystää!eikai sitä ny ainakaan manselaisia varten rakenneta??,ku nehän tietää kiertää jo noi ruuhkapaikat!!
Kyllähän se nyt vaan on fakta että jos tunneli tulee niin se maksaa yli miljardin ja siellä kuolee ihmisiä viikottain.