Päivän puheenaihe

Tässä on Pyrinnön miehen kolme toivetta

Palkitun Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakasella olisi kolme mielestään kohtuullista toivetta tamperelaisen liikunnan kehittämiseksi. Niiden nopeaan toteutumiseen hän ei usko itsekään. Esteenä on Keskusareena-hanke. Lue lisää »


 
Aiheittain » Ajankohtaista » Artikkeli: Rantaväylä-liike vaatii kunnallista kansanäänestystä Tampellan tunnelista!

"Jos tiedät että muitakin vaihtoehtoja on tutkittu ( ei selvitetty ) niin annappa tarkemat osoitteet."

Kirjoituksessa kerrotaan, mistä ne löytyy. Tieto siitä, että valtio lähtee vain tunnelivaihtoehtoon mukaan, on tullut valtiolta. YIT:n osuus on otettu huomioon jokaisessa laskelmassa, jossa on laskettu Tampereen kaupungin osuus eri vaihtoehdoista. Tunnelivaihtoehdossa YIT:n kaupungille maksama osuus on suurin.

28/01/2009 8:44 am, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Valtion rahaa ei ole tietääkseni "korvamerkitty" tunneliratkaisuun, vaan luvattu 33 prosenttia on tarkoitettu Valtatie 12 liikenteen parantamiseen Tampereen Rantaväylän osuudella. Entisenä valtion virkamiehenä ihmettelisin suuresti, jos liikenneministeriö olisi sitoutunut nimenomaan kalleimpaan esillä olleista vaihtoehdoista suostuen samalla tunustamaan kustantamansa moottoritien pätkän kaksine siltoineen hukkainvestoinniksi.
Jos asiasta esiintyy kahta tietoa, suosittelisin asian varmistamista suoraan liikenneministeriltä. R.

29/01/2009 10:26 am, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Tamperelaisten täytyy aina panna paremmaksi. Tähän asti on naureskelultu Seinäjoelle, kun siellä on rakennettu tekojärvi paikkakunnan korkeimmalle ja laskettelurinne-hyppyrimäki paikkakunnan matalimmalle kohdalle, mutta tamperelaisten täytyy saada sekä ala- että ylämäki tasaiselle!
mimim. "Huumorin kukka on kaunein kukka"

29/01/2009 1:31 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

R, nyt et ole ihan oikeassa valtion rahoituksen suhteen. Varmista vaan ministeriltä.

29/01/2009 5:38 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Eräs kirjoittaja väitti että YIT:n maksama osuus on suurin.Ethän vain kirjoita kaavoituskorvauksista joka on aivan eri asia kuin tunnelin rakentamisesta aiheutuvat kustannukset. Toinen käski kysyä ministeriltä onko valtion maksama osuus ehdottomasti korvamerkittyä. K.

30/01/2009 9:05 am, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Kaavoituskorvaukset ovat riippuvaiset kaavoitettavan alueen koosta ja kaavoituksesta, jotka puolestaan ovat riippuvaiset rantaväylän uudistuksesta. Kukaan ei ole väittänyt, että kaavoituskorvaukset ja tunnelin rakennuskustannukset olisivat sama asia.

R ei ilmeisesti ainakaan vielä ole ollut ministeriin yhteydessä. Odotellaan.

31/01/2009 9:21 am, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Tampellan liittymä voitaisiin sulkea. Sinne pääse muutakin kautta, pienellä kierrolla. Sepänkadun liittymä samoin pois. Voivat ajaa Mustalahden kautta. Onkiniemen liittymä pois, ja tie Onkiniemen pieneltä asuma-alueelta Särkänniemen liittymään.

Santalahdesta vain yksi liittymä. Harjuntaustan toinen liittymä pois, ja toiseen eritasoliittymä.

31/01/2009 7:08 pm, ykkönen | Ilmoita asiaton viesti

Pari asiaa joihin toivoisin selvityksen: Mitä kaikkea on laskettu kaupungin ilmoittamaan 140 milj. euroon tunnelin hinnassa ja kuka on se ministeri jolta voisi saada vastauksen siihen onko valtion lupaama 33% saatavissa vain tunnelin rahoitukseen ? Vastauksen voisi antaa vaikka joku valtuutettu joka äänesti viime vuonna tunnelin rahoituksen puolesta.K

01/02/2009 10:19 am, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Lue se sopimus, jonka Tampere ja Tiehallinto (=valtio) ovat tehneet keskenään.

Tuolla kaupungin sivuilla se on kenen tahansa luettavissa koska vaan, kuten kaikki muutkin päätökset ovat jo vuosien ajan olleet.

01/02/2009 8:21 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Tampereen kaupungin sekä Tiehallinnon välinen sopimus:
http://www.tampere.fi/tiedostot/5CCi6MkQ1/sopimus.pdf

01/02/2009 8:25 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Ja lukekaa tuosta ylläolevasta sopimuksesta erityisesti sivulta 2, taulukko 2:

Arvio hankkeen vuosikustannuksista verottomina:

2010 2 milj. EUR
2011 20 milj. EUR
2012 38 milj. EUR
2013 35 milj. EUR
2014 35 milj. EUR
2015 10 milj. EUR
----------------------------
Yht. 140 milj. EUR


Vertailun vuoksi:
Ratinan uusi kävelysilta 5 milj. EUR
Vuoreksen koulukeskus 35 milj. EUR

01/02/2009 8:31 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Edellisen kirjoituksen taulukot ja muut luvut ovat aivan oikein otettu kaupungin ja Tiehallinnon sopimuksesta. Sopimuksessa mainitaan valtion maksavan 33% tunnelin rakentamiskustannuksista. Seuraavassa lauseessa sanotaan valtio maksaa 33% rakentamiskustannuksista. Tätä sopimuksen kohtaa voidaan tulkita niin että valtio maksaa 33% vaikkei tunnelia tehtäisi. Myöskin mainitaan kaupungin osuudeksi 67%. Mistä selviää tarkasti miten on ajateltu rahoittaa kyseinen kaupungin osuus jos esim. YIT sanoo etteivät he rahoita mitään? Myöskään sopimuksesta ei selviä mitkä kaikki tunneliin tulevat rakenteet kuluvat 140 milj. euroon.K

02/02/2009 8:00 am, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Eivätköhän sopijaosapuolet tiedä, mitä sopimus tarkoittaa. Toki se antaa itsestään epävarmoille tunnelin periaatevastustajille oljenkortta mikä varmasti tuntuu lohdulliselta, muttei sinänsä muuta tosiasioita mitenkään.

Jostain olisi kiva lukea perusteita niille 200 tai 300 miljoonan kustannusarvioille, joita epätoivoisimmat ovat huudelleet. Jostain kumman syystä perusteluita tai edes yrityksiä ei ole näkynyt.

03/02/2009 8:38 am, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Göteborgissa kolmen kilometrin vastaavanalaisen tunnelin hinnaksi tuli 350 miljoonaa euroa. Tuo tunneli valmistui vuonna 2005. Eli kilometrihinta Ruotsissa oli yli 100 miljonaa euroa. Tampereella tunnelin hinnaksi voi siten varovastikin arvioida rapakivialueesta kun on kysymys vähintään 230-250 miljoonaa euroa.

Ei tunnelia, kaupunkilaisia on kuunneltava!





03/02/2009 3:09 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

En tiennytkään, että rantaväylän tunneli tehdään Göteborgiin.

03/02/2009 3:26 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Ei tehdä Göteborgiin, mutta toivottavasti ei tehdä Tampereellekaan!

Kansanäänestys tunnelista!

03/02/2009 3:46 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Ja kun kaupungin verotulot tulevat pienentymään muutamana seuraavana vuotena, niin lienevät tunnelirahat pois jostain muusta, esim. terveyden ja vanhustenhuollosta. Vai kuinka?

03/02/2009 7:14 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Helpottaako se kovasti kun suhtautuu alentuvasti tunnelin vastustajiin ja kirjoittaa heistä niikuin he eivät olisi aivan täysipäisiä.

03/02/2009 8:24 pm, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Tunnelin hinta 200-300 milj. euroa perustuu 1) Aamulehden 5.12.08 Seppo Salmisen ja Jukka Gustafssonin kirjoituksen, jossa he laskelmin osoittivat hinnan olleen jo tunnelipäätöksen tekohetkellä 196 milj. euroa. 2) Aamulehdessä 24.12.08 olleeseen kirjoitukseen Laukontorin kävelysillan kustannuksista: (Tampereen) "Yhdyskuntalautakunta valitsi tiistaina siltaurakoijaksi Insinööritoimisto Seppo Rantala Oy:n. Urakan hinta on 4,875 miljoonaa euroa. Rakennuskustannukset ovat nousseet tuntuvasti aiemmin arvioidusta 2,8 milj. eurosta." Ei ihme, että veronmaksajaa pelottaa.

03/02/2009 10:28 pm, Veronmaksaja VV | Ilmoita asiaton viesti

Ei tunnelin vastustajiin tarvitse suhtautua alentuvasti. Riittää kun pyytää heiltä asiaperusteita, jonka jälkeen he tuntevat itsensä alentuneiksi ihan itse. Tunnelin vastustaminen Laukontorin kävelysillan, jota ei vielä ole rakennettu, perusteella on lähinnä huvittavaa.

Vuosaaren 1,5 kilometirä pitkä tunneli maksoi noin 43 miljoonaa euroa. Vertailukohdista se on toistaiseksi paras.

En muista Salmisen ja Gustafssonin selvittäneen, millä perustein he lopputulokseensa, joka jää 300 miljoonasta todella kauas, saivat. Edellinen kirjoittaja varmasti kirjoittaa kyseiset selvitykset tänne kaikkien luettavaksi.

04/02/2009 8:13 am, Vieras | Ilmoita asiaton viesti

Keskusteluohjeet

Nettikeskustelun etiketti

Keskustelupalstalla sana on vapaa, mutta asiattomuudet poistetaan. Suomen Lehtiyhtymä ei vastaa keskusteluissa esitetyistä mielipiteistä. Jokainen keskustelija on vastuussa omien viestiensä sisällöstä. Käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomasta viestistä huutomerkki-kuvaketta klikkaamalla. Voit keskustella joko omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Keskustelukommentin jättäminen edellyttää toimivan sähköpostiosoitteen ilmoittamista. Sähköpostiosoite ei kuitenkaan näy julkisesti.

Keskustelun tulee olla

Asiallista ja lainmukaista

Normaalia tekstiä, ei huutamista eli isoja kirjaimia

Mielipide keskustelun aiheesta, ei mainos tai tiedote

Siistiä suomen kieltä, ei kiroilua

Keskustelijan oma kommentti, tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä.

Jos uutisessa on asia- tai painovirhe, laita kommentin sijaan sähköposti osoitteeseen webmaster@lehtiyhtyma.fi. Voit antaa myös palautetta keskustelupalstasta. Keskustelupalstan kommentteja voidaan julkaista myös lehden sivuilla.

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish