Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Tampereella tehdään joka vuosi kymmeniä tuhansia Kivat-kypärähattuja, -villahaalareita ja -tumppuja.Taas vastaan tulee lapsi, jolla on paksu kypärähattu. Siis sellainen villapäähine, jossa on naaman kohdalla ympyränmuotoinen reikä ja jonka kaulaosa on niin pitkä, ettei niska vilku paljaana.Otsassa loistaa merkki Kivat.
Uutisankkuri Katja Kannonlahti antaa kasvonsa televisiolta akateemiselle maailmalle. Tampereen yliopisto on palkannut tunnetun tv-kasvon Katja Kannonlahden viestintäpäällikökseen.
Puheet siitä, että Suomen presidentti voidaan pian jyrätä, ovat pahasti liioiteltuja. Vaikka presidentin valtaoikeudet kapenevat, hänelle jää yhä merkittäviä tehtäviä kuten Suomen ulkopolitiikan johtaminen ja Suomen puolustusvoimien ylipäällikköys.
Shokissa ei kannata päätyä epätoivoisiin tekoihin. Tukea ja neuvoja saa toisilta miehiltä.Taulu on iso ja mustavalkoinen – ja ehkä vähän synkkä. Mutta keskellä kuvaa näkyy pilkahdus iloa: miehen sylissä on hyväntuulinen vauva.Kuva on ripustettu seinälle tarkoituksella, sillä se kiteyttää suurimman pelon, jonka mies voi kohdata avioerossa.
Hotelli-, ravintola- ja catering-alan parhaat tekijät palkittiin Finlandia-talossa viime viikon torstaina järjestetyssä gaalassa. Juhla järjestettiin jo 10. kerran. Arvovaltainen raati valitsi parhaat tekijät 12:ssa kilpailusarjassa, ja lisäksi lehdistö palkitsi oman suosikkinsa. PRO-palkinnot jakaa Aromi-lehti yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa.
Irwin Goodman – Vain elämää -revyy saapuu Kangasalan Mobiliaan ensi viikon perjantaina ja lauantaina. Mobilian jälkeen esitykset jatkavat laajalle konserttisalikiertueelle. Esitys on suunniteltu konserttisaleihin sekä dinner/show- tyyppisiin iltoihin, joten revyy sopii hyvin esitettäväksi Mobilian ravintolassa.
Tamperelaiset ovat kiikuttaneet keräyskontteihin pakkausmuovia monta kertaa enemmän kuin odotettiin. Iiris Hakalahti tallustaa sankassa lumituiskussa kilisevä muovikassi kädessään kohti Lielahden Prisman tontin nurkassa olevaa kierrätysastioiden rivistöä.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun tamperelainen Poko Rekords julkaisi tribuuttilevyn Säkenöivää voimaa – Tribuutti Sielun Veljille. Nyt kun Sielun Veljet jälleen ovat aktivoituneet, albumi julkaistaan uudelleen.
Suomen teatteriopiston näyttelijäntyön jatkolinjan opinnäytetyönä nähdään laulunäytelmä Paksun Kertun balladi. Sen ohjaa Pekka Saaristo. Laulut ovat Petri Laaksosen käsialaa. Käsikirjoituksen ovat tehneet Sirkka Lukka ja Pekka Saaristo.
Vuoden opoksi on valittu tamperelainen Heli Piikkilä. Hän toimii opinto-ohjaajana Amurin koulussa.Valinnan tekivät Suomen opinto-ohjaajat ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK sekä Taloudellinen tiedotustoimisto.Piikkilä on toiminut paitsi opinto-ohjaajana myös luokanopettajana sekä erilaisten opinto-ohjaukseen liittyvien projektien koordinaattorina.
Vuoden tamperelainen -äänestyksen kärkisijoilla on kaksi tamperelaisille läheistä paikkaa ja tulisen ruuan sanansaattaja. Kilpailu Vuoden tamperelaisen tittelistä kiristyy, kun äänestysaika kääntyy viimeiselle viikolleen.
Vuoden tamperelainen 2012 -kilpailu käynnistyy keskiviikkona 4. tammikuuta. Kilpailussa haetaan henkilöä tai tahoa, joka vuoden 2011 aikana tai jo pidemmän ajan on parhaiten tehnyt Tamperetta tunnetuksi positiivisella tavalla.
Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) on vihdoin valmistunut yht. kandiksi 40 vuoden opiskelutauon jälkeen.Tamperelainen muusikko-poliitikko puolustelee, että kyse ei ole ollut laiskuudesta vaan ajan puutteesta.
Marttojen ja Novitan Tumppurekka saapuu maanantaina Tampereelle. Keskustorilla rekan ovet ovat auki kello 9.30–17.30. Rakkailla lapasilla on monta nimeä: tumput, vanttuut, kintaat, lapaset, rasat.
www.opintoluotsi.fiOpetus- ja kulttuuriministeriön palvelua ei ole suunnattu mitenkään erityisesti nuorille. Palvelu kokoaa yhteen netistä löytyvän koulutustiedon niin nuorille ensimmäisen tutkinnon tavoittelijoille kuin aikuisille täydennyskoulutusta suunnitteleville opiskelijoille.
Kirjastoissa esiintyy kevään aikana kolme tunnettua ja palkittua naiskirjailijaa.
Presidentinvaalin kahden koitoksesta ei tule veristä repimistä tai loanheittoa. Loppukisa käydään sivistyneessä hengessä, sanovat ehdokkaiden Pirkanmaan kampanjavastaavat. Mitkä ovat päällimmäiset tunteet sunnuntai-illasta, Sauli Niinistön (kok) vaalivastaava Jari Porraslampi ja Pekka Haaviston (vihr) vaalivastaava Juhana Suoniemi:
Presidentinvaalien toiselle kierrokselle menevät kokoomuksen Sauli Niinistö ja vihreiden Pekka Haavisto. Niinistö keräsi 37,0 prosenttia annetuista äänistä, Haavisto 18,8 prosenttia. Keskustan Paavo Väyrynen jäi ulos toiselta kierrokselta 17,5 prosentin äänisaaliilla.
Maaseutu & läntinen kohtaa Hullun Poron perjantaina.Tampereelta käsin toimiva Suomen Maaseutumusiikkiyhdistys julkaisiviime vuoden lopulla kokoelmalevyn Maaseutumusiikkia vol. I. Albumille kerättiin monipuolinen kattaus tämän päivän soundeja suomirockin kantrimmalta reunalta.
Pilailu- ja protestiääniä tulee joka vaaleissa tuhansia. Klassikot pysyvät, mutta saajat vaihtelevat vuosittain. Presidentinvaalien ”mustia hevosia” on odotettavissa jälleen. Ylivoimaista suosikkia ei mitätöityjen äänten potissa ole, vaan pintansa pitävät edelleen Aku Ankka, Muumit, sarjakuvahahmot ylipäätään sekä ulkomaiset valtionpäämiehet ja kirkkoveneet.
Presidentinvaalin toisella kierroksella ovat vastakkain kuusi vuotta sitten Tarja Haloselle niukasti hävinnyt Sauli Niinistö ja ensimmäisen kierroksen...
Itsenäisyydenkadun ja Murtokadun kulmauksessa sijaitsevan Rasti-korttelin purku saa odottaa vielä vuoden. Tällä tietoa näkemys on, että korttelin...
Tamperelainen 27.1.1972Joskus vuoren on helpompi liikkua kuin Muhammedin.Tampereen päivystävät lääkärit saivat vuoden 1972 alusta käyttöönsä oman sairasauton potilaiden koteihin tehtäviä kierroksia varten. Aiemmin reissut tehtiin omalla autolla tai...
Vihreiden Pekka Haaviston huima nousu ja kiri keskustan Paavo Väyrysen ohi presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella toi aivan uusia latauksia vaalitunnelmiin.
Hurmoksellinen vaalihuuma on hauska välitunti keskellä kovaa valtapeliä.
Joko presidentinvaalit kyllästyttävät? Missä on ehdokkaiden glamour ja mediaseksikkyys?Niinpä. Ja syvällä siellä.Nyt onkin oiva hetki leikkiä ajatuksella, että Suomi olisi kuningaskunta. Ottaisimme kerrankin mallia Ruotsista, vaikka se muuten onkin...
Pankkimaailma on häikäilemättömästi lobannut sekä poliittisia päättäjiä että taloustieteilijöitä luopumaan rahoitusmarkkinoiden sääntelystä niin meillä kuin muualla. Yle esitti (23.10. 2011) ansiokkaan ja paljastavan Oscar-palkitun Charles...
Moni tuntee sammakon, rupikonnan, sisiliskon ja kyykäärmeen, mutta harva on päässyt näkemään muita Suomessa eleleviä matelija- ja sammakkoeläinlajeja. Yhteensä maassamme luikertelee, pomppii ja ui 11 erilaista matelijaa ja sammakkoeläintä. Nyt koko lajisto on ensi kertaa nähtävillä Suomea kiertävässä Tunsitko? Tiesitkö? -näyttelyssä.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Näitkö jotain mielenkiintoista? Tapahtuiko kotikadullasi tai läheisessä leikkipuistossa jotain sellaista, josta muidenkin olisi hyvä tietää? Onnistuitko nappaamaan kuvan yllättävästä sääilmiöstä tai hauskasta tapahtumasta? Klikkaa tästä!